Joulutarinoita

Haluaisin lämpimästi näin Joulun alla suositella kaikille lapsiperheille erästä kirjaa. Meille tämä kyseinen kirja tuli pukinkontista kotona käydessämme ja se on ollut todellinen hittituote. Näin aikuisen näkövinkkelistä katsottuna parasta on se miten kirjaa lukiessa itsekin pääsee sisälle lapsuuden riemukkaaseen ja välittömään joulutunnelmaan. Totta puhuen oikein odotan että iltatoimet saadaan siihen vaiheeseen että päästään joka iltaisen lukutuokion pariin.

Kirja on siis Mauri Kunnaksen Joulutarinat.

Kirja sisältää kolme eri satua.



Kunnaksen kuvitukset ovat aina yhtä moninaisia, joka aukeamaa voisi tutkiskella vaikka kuinka kauan. Kerrontakin on aivan omaa laatuaan. Kirjailija onnistuu todella ruokkimaan lapsen (ja aikuisenkin) mielikuvitusta.

Jos on siis vielä mietinnässä lahjoja lapsiperheille niin tässä oiva idea. Kyllä niitä tarinoita voi Joulun jälkeenkin lukea ja itse toivon että tästä kirjasta tulee sellainen perinneaarre joka kaivetaan esiin vuosi toisensa jälkeen aina joulukuun koittaessa. 


Eemil tykkää myös Joulupukki ja noitarummun elokuvaversiosta.

Huomenna meillä onkin sitten tiedossa kinkun metsästys ja Joulua edeltävä viikko kuluukin laatikoita, limppua ja muita herkkuja loihtiessa. Lahjat on sentään hankittu ja paketoitu, se on niin kivaa kun kaapeissa on lahjakätköjä. Tietää että pian pääsee ilahduttamaan toista ja erityisesti meidän pienen pojan pitkä odotus on ohi.:)



Mukavaa ja mahdollisimman kiireetöntä tulevaa viikkoa kaikille!









Kommentit

Suositut tekstit