Toiveita

Vauva on vaihtunut taaperoksi. Kontataan, noustaan seisomaan, toistellaan tavuja, matkitaan ilmeitä... Lista on loputon ja yhteenvetona syntyy vain ajatus siitä että aika kuluu hurjaa vauhtia. Sitä katselee taaksepäin pienen ihmisen elämää ja voi vain unelmoida mitä se tuo tulevaisuudessa tullessaan.




Lapsen tiedon jano on valtava. Kaikkea täytyy kokeilla ja maistaa. Jokainen kivi täytyy kääntää ja tutkia. Kumpa me vanhemmat osaisimme ruokkia sitä janoa. Kannustaa ja rohkaista niin että jano ei ikinä sammuisi. Kumpa me osaisimme lasten eduksi hyödyntää parhaalla mahdollisella tavalla ne kortit joita meille on elämässä jaettu. 



Tämän viikon sunnuntaina tämä pikkuneiti lentää 19:sta kertaa, tällä kertaa reissaamme Arabiemiraatteihin. Suurimman osan elämästään hän on asunut Venäjällä, juuret ovat kuitenkin syvällä Suomen mullissa. Todella toivon että kaikki tämä "matkailu" avartaa myös lapsiamme. Antaa käsityksen erilaisista kulttuureista, ihmisistä ja tavoista elää. Opettaa kunnioitusta muita kohtaan, myös omaa kotimaata. 




Ennakkoluuloton ja luottavainen asenne - usko itseensä, muihin ja siihen että elämä kantaa on kuitenkin kaiken turvallisuuden perusta. Pohja josta on helppo ponnistaa ylöspäin..

Vielä aikuisenakin.




Kommentit

Suositut tekstit