Sinä päivänä kun Luoja teki sinut

Vuosi sitten meistä kolmesta tuli me neljä. Me onnekkaat.


Aivan kuten me vanhemmat emme voisi kuvitella elämäämme ilman molempia lapsiamme en usko että Eemilkään voisi kuvitella enää perhettämme ilman pikkusiskoa. Sydän niin pakahtuu kun huomaa miten valtavasti sisarukset toistensa elämää rikastuttavat. Kuinka tärkeitä he ovat toinen toisillensa.

Tänään on siis meidän pienen prinsessamme ensimmäinen syntymäpäivä ja aivan kuin hän olisi aamulla herätessään ymmärtänyt sen. Viime aikoina yöt ovat meinaan olleet kehnonlaisia kiusaavien ylähampaiden vuoksi ja näin ollen Eevi on ollut aamuisin herätessään väsynyt ja kiukkuinen. Tänä aamuna pinnasängystä kuitenkin kuului taas tuttu iloinen pulputus. Ja juuri iloa tuo puuronaamainen pikkuneiti meidän elämäämme tuokin; iloa, onnea ja rakkautta.

Seuraava laulu on meidän pienelle mestaripiirroksellemme.<3


Sinä päivänä kun Luoja teki sinut
Hän ei muuta tehnytkään
Heräs aikaisin, otti kynän käteen
Rupes siinä piirtämään

Päivä kului, mut hetkenkään lepoa
Piirtäjä ei kaivannut
Aivan niin kuin olis hurmoksessa ollut
Mestari valmisti sut
[ Lyrics from: http://www.lyricsty.com/anna-puu-mestaripiirros-lyrics.html ]
Se kuva oli kaunis
Oi, ihme suorastaan
Muodon jumalaisen sai
Kuvan viereen hän merkkas ettei suhun
Päde kuolevaisten lait

Niille jotka yhä epäilevät Luojaa
Sanon vastaukseksi vaan
Että jos ne edes kerran näkis sinut
Kaikki rupeis uskomaan





-Kiitollinen äiti

Kommentit

Suositut tekstit