Tour de Sky 2014

Heippa ihanaiset ja mukavaa alkavaa sunnuntaita!:)
Seuraavaksi kuvia tasan viikon takaa Oulun lentokentältä. Tour de Sky 2014 -lentonäytös oli käynnissä koko viikonlopun ajan. Itse en uutispimennossani ollut kuullut koko jutusta mitään, mutta kun mieheni sunnuntai aamuna ehdotti että lähdettäisiinkö koneita ihmettelemään ei minua tai varsinkaan lapsia tarvinnut kahta kertaa suostutella. Ihmispaljous yllätti meidät täydellisesti; auto saatiin jättää tienposkeen kun kaikki lentokentän omat parkkipaikat olivat piukassa ja kiitoratojen vieressä porukkaa oli kuin sieniä sateella.  


Ensimmäisenä pysähdyimme ihmettelemään paikalla olleita koneita joista yhteen lapset pääsivät tutustumaan oikein sisältä käsin. Eemil pohti hetken uskaltautuuko lainkaan koneen sisälle, mutta uteliaisuus vei lopulta onneksi voiton ja aika innosta pinkeä poika siellä lentäjän paikalla sitten istuikin..:) 
Tämä kyseinen kone on muuten yhä opetuskäytössä ja se toimii tulevien lentäjien ensimmäisenä harjoituskoneena. Veikkaan että tuolla istuimella on siis koettu aika monet kylmänhikiset ja jännittyneet hetket kun nuoret miehet tai naiset ovat nousseet ensi kertaa itse ilmaan.


Maan kamaralla lepäävien koneiden jälkeen alkoi päivän mielettömin esitys kun yhdeksän italialaiskonetta ampaisivat taivaalle. Siinä ei voinut muuta kuin ihmetellä lentäjien taitoa ja rohkeutta. Mun mielestä siinä rikottiin kaikki inhimillisyyden rajat moneen kertaan! Toisaalta kun miettii minkälaiset adrenaliinitujaukset itse sai ihan alhaalta käsin menoa seuratessa, niin sitä voi pohtia millaiset kiksit tulevat ilmasta käsin. Mutta siltikin.... niitä hetkiä kun koneet nousivat pystysuoraan taivasta kohti ja yläilmoista kuuli kun moottorit sammutettiin ja aloitettiin vapaa pudotus... hyiiii!! Välillä huomasi itsekin ottavansa muutaman askeleen taaksepäin, ihan kuin se olisi jotain pelastanut..:D


Huikea kokemus ja taas huomattiin että tällaiset extempore jutut ovat usein niitä parhaita. Tätä viikonloppua onkin sitten vietetty vähän rauhallisemmissa merkeissä. Eilen kävimme koko perheen voimin katsomassa Postimies Pate -elokuvan ja se oli itse asiassa ihan tosi hyvä! Oikein yllätyin, odotukset eivät meinaan olleet kovin korkealla ja hyvin meni leffailu myös Eevin kanssa. Ihan ei peppu pysynyt koko tuntia penkissä, mutta ei sen väliä kun  neiti pysyi kuitenkin rauhallisena eikä häirinnyt muita. Kävimme myös ulkona lounaalla ravintola Puistolassa ja ihastuimme täysin, ai että miten herkullista ruokaa! Vieläkin herahtaa vesi kielelle eilistä parsarisottoa muistellessa..<3 
Tämän päivän touhut ovat vielä ihan auki, mutta huomenna me lähdetään lasten kanssa sitten kohti Raumaa. Koitan saada vielä tänään pari kuvaa napsaistua meidän asunnon valmiista palasista omaa postausta varten..;) Siihen asti moikkamoi!



Kommentit

Johanna sanoi…
Aivan sairaan hieno toi viiminen lentokonekuva! Jännästi tulee Italian lippu noista "savuista" :)
Unknown sanoi…
Juu ja taustalla soi Andrea Poccelli!;)

Suositut tekstit