Pari lautapelivinkkiä perheen pienille ja miksei isommillekin

Mä en keksi ehkä mitään yhtä mukavaa sisällä tapahtuvaa touhua perheen kesken kuin lautapelien pelaaminen. Ehkäpä siitä syystä että niihin niin aikuinen kuin lapsikin pystyy eläytymään yhtälaisesti. Eemilin kanssa pystyy pelaamaan jo tosi monipuolisesti erilaisia pelejä ja tottakai myös Eevi haluaa osallistua pelailuun muun perheen mukana. Kyllähän se nopan heittäminen ja nappulan siirtäminen onnistuu vallan mainiosti myös kaksi ja puoli vuotiaalta vaikka laskemisissa ja muissa tekemisissä neuvottaisiinkin. 

Seuraavaksi siis yksi lautapelivinkki pienille ja toinen vähän isommille lapsille..


Mauri Kunnaksen Koiramäelle sijoittuva Vikkelästi vintille -peli päätyi tänä jouluna meidän pukin konttiin Eevin lahjaksi. Kyseinen peli on juuri sopivan lyhyt ja vikkelä perheen pienimmille pelihirmuille ja viihdyttää vallan mainiosti ainakin meillä myös esikoista. Pelissä pelaajat yrittävät yhdessä pelastaa kukkoa nälkäiseltä kissalta joten voiton huuma päästään jakamaan koko porukan kesken. Lisäksi navetta toimii kivana leikkialustana ukkeleineen ja eläimineen tosin pahviset osat eivät kestä mielin määrin taivuttelua tai kovakouraisia otteita. 


Vaikka itse peli on toisaalta tosi yksinkertainen ja helppo sen visuaaliseen ilmeeseen on panostettu paljon jolloin jo pelkkä pelilauta innostaa lapsia pelaamaan. 


Kukko pelastettu ja voittotuuletukset päälle!:)


Uusin lautapelihankinta Eemilille tehtiin ihan muutama päivä sitten kun Kodin Ykkösestä mukaan tarttui Tatun ja Patun Suomi peli. Tätä peliä ollaan katseltu myös monesti aiemmin, mutta itseäni on aina mietityttänyt tuo pelin kannessa oleva seitsemän vuoden ikäsuositus. Kun Eemil jäi taas kerran roikkumaan pelin eteen en malttanut enää olla sitä ostamatta. Nyt peliä on pelattu harvasen päivä   useampaan otteeseen eikä Eemil 4v ole kyllä lainkaan liian nuori tälle pelille ainakaan meidän aikuisten kanssa yhdessä pelattaessa ja koska poika on pahemman luokan karttafriikki on tämä peli muutenkin kuin hänelle luotu.


Eemil oppi lukemaan uuden vuoden kynnyksellä ja nyt hän on ihan innoissaan kun pystyy lukemaan pelien erikoiskortit itse. Tosin itse pelaamisaikaa se pidentää melkolailla ja Eemilin keskittymisrypyt otsassa kyllä kertovat kuinka paljon hän joutuu pinnistelemään saadakseen luettua pitkiä lauseita ja hankalampia sanoja..:) 


Nyt on aika kattaa keitto pöytään ja rauhoittua perjantai-illan viettoon. Me kävimme muuten perheen kesken tänään leffassa katsomassa Paddingtonin ja elokuva oli kyllä hyvä siitäkin huolimatta että Eevi simahti kesken elokuvan ja taisi iskäkin napsaista pikkuset torkut...;D Eli sitäkin voin siis suositella. Kivaa alkavaa viikonloppua jokaiselle!<3

Kommentit

Suositut tekstit