Perhonen
Hej på dig pitkästä aikaa! Voi apua, viime postauksesta taitaa olla jo kolme viikkoa aikaa. Tässä välissä on lomailtu jenkeissä, vietetty ystävien kanssa aikaa keskieuroopassa ja pidetty yhdet 3v pippalot kaiken muun yleisen häslingin keskellä.
Niinpä postausaiheet ovat jo hetken odotelleet kirjoittajaansa ja aloitetaanpa meidän kolme vuotiaasta tytön tylleröstä, Eevistä.<3
Jolle me vanhemmat hetken mietimme jotain järkevää ja käytännöllistä syntymäpäivälahjaa , kunnes mieleeni juolahti leipominen. Nimittäin siinä kohtaa kun äiti kaivaa jauhopussin kaapista Eevi rientää juoksu jalkaa apuun. Useimmiten neiti on leipomisen jälkeen yhtä suurta taikinaa itsekin, joten päätimme ostaa hänelle essun ja sen lisäksi mukaan tarttui kaulin, piparimuotteja ja muumien minikokoinen kakkuvuoka. Uudella kaulimella ja kruunumuoteilla alettiin leipoa pipareita heti paikalla ja valmiit tuotokset saatiinkin pöytään juuri sopivasti ennen synttärivieraiden tuloa.:)
Eevistä on kasvanut hyvin määrätietoinen ja päättäväinen pieni tyttö. Neidin uhma on alkanut pikku hiljaa hellittää, mikä on kyllä ollut aika iso helpotus päivittäiseen elämään meille vanhemmille. Vaikka uhmaaminen kuuluu lapsen luonnolliseen kasvuun niin jokaisen uhmaikäisen äiti ja isä kyllä tietävät kuinka uuvuttavaa se on kun jokaisesta arkisesta perusasiasta joudutaan vääntämään kättä. Tuntuu että Eevi on ottanut tässä viimeisen kahden kuukauden aikana ison henkisen kasvupyrähdyksen ja sen mukana kaikkien niiden tuttuakin tutumpien "eikä", "en halua", "enpäs tee" virkkeiden joukkoon on eksynyt myös "joo-o" ilmaus, joka kyllä yhä sanotaan hyvin voivottelevaan ja tylsistyneeseen sävyyn..:D
Tämän neitosen viihdearvo on myös aika huikea, niinkuin tämän ikäisillä tuppaa olemaan. Kolme vuotta on sellainen risteymäikä kun lapsi toisaalta alkaa ymmärtää paljon ympärillä olevasta maailmasta, mutta ei vielä juurikaan ajattele itseään suhteessa siihen. Niimpä lapsi on juuri niin hönö ja höntti kuin mieli tekee. Yksi Eevin parhaista viime aikaisista sutkautuksista tapahtui juhannuksena kun olimme ystäviemme kanssa isolla porukalla syömässä... Meidän lapset olivat ainoat pikkukansan edustajat ja Eemililtä siinä kyseltiin mikä hänestä tulee isona. Vastaus oli sama kuin aina; jääkiekkoilija. Kun isoveli siinä pohti tulevaa pelipaikkaansa hyökkääjänä, puolustajana tai mahdollisesti maalivahtina totsesi Eevi pöydän toisessa päässä hyvin vakuuttavasti siniset silmät loistaen että "minusta tulee isona perhonen".
Eevin synttäriasu on Billieblushilta ja löysin sen 40% allennuksella Brysselistä. Rakastuin niin tähän valkoiseen paitaan jonka selkäpuolelle on ommeltu siivet ja teksti I dream in Pink sopii myös paremmin kuin hyvin meidän pinkki-intoilijallemme. Persikan värinen tutu on musta myös aivan ihana.<3
Lopuksi vielä muutama napsaisu syntymäpäivien tarjoiluista, jotka olivat tällä kertaa aika maltilliset. Suolaiseen pöytään tein siikapiirakkaa ja paistovalmiita karjalanpiirakoita munavoilla. Makeat tarjoilut koostuivat kruunukekseistä, kakkutikkareista, vaahtokarkkikakusta ja täytekakusta. Täytekakusta tuli omasta mielestäni tosi kivan näköinen suhteessa sen helppouteen ja makukin oli hyvä joten siitä on tulossa tarkempaa ohjetta vielä myöhemmin.
Pienen prinsessamme syntymäpäivä oli enemmän kuin onnistunut kun katseli sitä kuinka innoissaan juhlien sankari itse oli. Innolla odotan tulevan vuoden toilailuja, kohelluksia ja onnen hetkiä hänen kanssaan.
Ainutlaatuinen ja äärettömän rakas.
Äidin ja Isän perhonen.<3
Kommentit