Heipähei!
No hei vaan taas hei, pitkästä aikaa ja terveisiä täältä opiskeluiden ja perheen täyteisestä arjesta! Kaikki on täällä päässä ihan hyvin. Pientä tasapainoilua ja totuttelua on tämä opiskelijaelämä omalta osaltani ollut, mutta ihmeen nopeasti uusi ja erilainen on alkanut tuntua ihan omalta. Paikka on ainakin minulle se juuri oikea ja pikku hiljaa on alkanut hahmottua myös toiveita siitä, mitä haluaisin tutkinnon jälkeen työkseni tehdä. Perheen osa omana voimavarana on viime syksystä alkaen vain korostunut ja olen äärettömän kiitollinen tästä mun pienestä heimostani, joka on paitsi mukautunut uusiin menoihini, myös säilyttänyt tiiviytensä.<3
Nyt kolkuttelee kevätkin jo ovella ja jospa sen mukanaan tuoma energia siivittäisi uinuvan bloginkin taas uuteen lentoon.:)
Olen tämän kuluneen kouluvuoden aikana saanut myös huomata, että jotkin asiat eivät ole omalla kohdallani muuttuneet miksikään. Yhä ja vielä jätän lähestulkoon kaiken AI-VAN viime tippaan. Siis se on kyllä kumma, että miksi ihminen ei saa itsestään sellaista kunnon vanhanaikaista niska-pers-otetta ennen kuin deadlinet kirjaimellisesti kolkuttavat oven takana! Oppimispäiväkirjoja aloitellaan sitten viikkoa ennen palautusta, niin että hommaan menee yöt ja päivät. Huvittavaa tässä kaikessa on kuitenkin se, että huolimatta olemattomista yöunista ja hirveästä stressistä, saan siitä kaikesta paniikista jotain outoja kiksejä. Lisäksi tiedän että minun kohdallani työn teho on yhtä kuin työn jälki ja se teho kaivetaan esiin sillä, että on jo pienet lirit valmiiksi housuissa. Sitten kun Moodlen palautusnappia painaa (useimmiten minuuttia tai kahta ennen palautusaikaa..:D) sitä on sellainen olo, että tietääpä ainakin tehneensä! Olen kuitenkin ylpeä siitä että tietoa on kertynyt paljon (jopa minun päähäni), olen saanut hommat valmiiksi ja kursseja ei ole jäänyt roikkumaan. Näyttää siltä että tavoitteeni tehdä kandi kahdessa vuodessa on ihan mahdollinen.
Perheen arki taas kulkee omalla painollaan. Saimme asuntomme syksyllä myytyä aika pika pika vauhtia, mutta uutta ei ole vielä löytynyt. Olemme vuoden alusta asuneet väliaikaisessa kodissa yhä Raumalla. Uutta asuntoa etsimme kuitenkin Turusta ja koska Eemilillä alkaa ensi syksynä koulu, olisi ihan tooosi kiva jos se uusi koti alkaisi pikku hiljaa ilmoittelemaan itsestään. Ei auta kuitenkaan itku markkinoilla, väliaikaista tämä kaikki täällä on joka tapauksessa, joten koitetaan ottaa tästä väliaikaisesta väliaikaisuudesta myös suurin mahdollinen ilo irti.
Tässä kuussa on meidän molemmilla poitsuilla syntymäpäivät, Eemilillä jo tämän viikon perjantaina. Vähän viime tinkaan jäi hänenkin kaverisynttäreiden suunnittelut. Viime perjantaina aloin aamu kuudelta väkertämään kauheassa kiireessä kutsukortteja, jotta ne saatiin vieraille edes viikkoa ennen juhlia toimitettua. Onneksi Eemil heräsi aikaisin askartelemaan äidin avuksi, mutta joo.. tällaista hallittua kaaosta täällä. Ja lisää on tiedossa myöhemmin!;D
Nyt kolkuttelee kevätkin jo ovella ja jospa sen mukanaan tuoma energia siivittäisi uinuvan bloginkin taas uuteen lentoon.:)
Olen tämän kuluneen kouluvuoden aikana saanut myös huomata, että jotkin asiat eivät ole omalla kohdallani muuttuneet miksikään. Yhä ja vielä jätän lähestulkoon kaiken AI-VAN viime tippaan. Siis se on kyllä kumma, että miksi ihminen ei saa itsestään sellaista kunnon vanhanaikaista niska-pers-otetta ennen kuin deadlinet kirjaimellisesti kolkuttavat oven takana! Oppimispäiväkirjoja aloitellaan sitten viikkoa ennen palautusta, niin että hommaan menee yöt ja päivät. Huvittavaa tässä kaikessa on kuitenkin se, että huolimatta olemattomista yöunista ja hirveästä stressistä, saan siitä kaikesta paniikista jotain outoja kiksejä. Lisäksi tiedän että minun kohdallani työn teho on yhtä kuin työn jälki ja se teho kaivetaan esiin sillä, että on jo pienet lirit valmiiksi housuissa. Sitten kun Moodlen palautusnappia painaa (useimmiten minuuttia tai kahta ennen palautusaikaa..:D) sitä on sellainen olo, että tietääpä ainakin tehneensä! Olen kuitenkin ylpeä siitä että tietoa on kertynyt paljon (jopa minun päähäni), olen saanut hommat valmiiksi ja kursseja ei ole jäänyt roikkumaan. Näyttää siltä että tavoitteeni tehdä kandi kahdessa vuodessa on ihan mahdollinen.
Perheen arki taas kulkee omalla painollaan. Saimme asuntomme syksyllä myytyä aika pika pika vauhtia, mutta uutta ei ole vielä löytynyt. Olemme vuoden alusta asuneet väliaikaisessa kodissa yhä Raumalla. Uutta asuntoa etsimme kuitenkin Turusta ja koska Eemilillä alkaa ensi syksynä koulu, olisi ihan tooosi kiva jos se uusi koti alkaisi pikku hiljaa ilmoittelemaan itsestään. Ei auta kuitenkaan itku markkinoilla, väliaikaista tämä kaikki täällä on joka tapauksessa, joten koitetaan ottaa tästä väliaikaisesta väliaikaisuudesta myös suurin mahdollinen ilo irti.
Tässä kuussa on meidän molemmilla poitsuilla syntymäpäivät, Eemilillä jo tämän viikon perjantaina. Vähän viime tinkaan jäi hänenkin kaverisynttäreiden suunnittelut. Viime perjantaina aloin aamu kuudelta väkertämään kauheassa kiireessä kutsukortteja, jotta ne saatiin vieraille edes viikkoa ennen juhlia toimitettua. Onneksi Eemil heräsi aikaisin askartelemaan äidin avuksi, mutta joo.. tällaista hallittua kaaosta täällä. Ja lisää on tiedossa myöhemmin!;D
Mahtavaa ja aurinkoista maanantaita kaikille!
Kommentit