Tanssia ja kukkasia


Eilisen illan liikutuksen kyyneleitä. Eevillä oli tanssikoulun kevätnätyös samaisella Rauma Salin lavalla jolla sain itse aikoinani tanssahdella jokaisen lukuvuoden päätteeksi. Aika ihanaa oli nähdä oma pieni tyttö tepsuttelemassa ja pomppimassa muiden ihanien pienten kanssa. Ja kaikista ihaninta oli nähdä miten se oma tyttö tuosta tanssista nauttiikaan. Tiedän miten paljon kyseinen liikunnan muoto voi parhaimmillaan lapselle, nuorelle ja vielä aikuisellekin antaa ja sydemästäni toivon että Eevi saisi kokea näitä hienoja hetkiä tanssin parissa vielä pitkään. Enkä sano tätä äitinä joka haluaa lapsensa seuraavan omia jalanjälkiään vaan vanhempana joka ei voi olla huomaamatta miten vaikeaa Eevin on  pitää peppuaan penkissä musiikin soidessa. Musiikki liikuttaa ja se liikuttaa jokaista hieman erilaisella tavalla, omalla tavallaan ja juuri se tanssissa on parasta.<3


Näytöksen jälkeen neiti sai kiitoskukkia niin ettei meinannut kädet riittää kantamiseen ja parkkipaikalla hän päätyikin kailottamaan kovaan ääneen oman näkemyksensä kukittamisensa syystä... -Mää olen nyt varmaan voittanut maailman mestaruuden! :DD


Kukkien parissa olen minäkin saanut viimeiset päivät ja viikot viettää. Pääsykokeita seuraavana päivänä aloitin työt Rauman ihanimmassa kukkakaupassa, Valla Fiinissä. Yksi unelma käy tällä hetkellä toteen kun saan työskennellä taitavien floristien opissa. Uuden oppiminen on yksi palkitsevimmista ja myös ehkä eniten motivaatiota tuottavista asioista minun elämässäni. 


En vaihtaisi vuosiani kotona lasten kanssa mihinkään maailmassa, mutta tämä fiilis kun saan olla osa toimivaa, ammattitaitoista, tsemppaavaa ja yhteen hiileen puhaltavaa työyhteisöä on mahtavaa. 
Ja mahtavaa on myös se että tänään on vapaapäivä. Päivä niiden kaikista parhaiden tyyppien kanssa! Sitä on seitsemässä vuodessa jo ihan unohtanut miten kivoilta vapaat tuntuvatkaan...;)


Nyt ihanaa viikonloppua kaikille siellä ruudun toisella puolella! 
Minä yritän tsempata tässä blogin päivittämispuolessa kunhan ensin onnistun saamaan tämän työ- ja perhe-elämän yhdistelmän hanskaan. Uuden oppimista se on tämäkin!:)

Kommentit

Suositut tekstit