Ilta klassikkojen äärellä ja puhetta läsnäolosta

Kun Eevi saadaan yöpuulle meillä alkaa Eemilin kanssa gamenight. On niin mukavaa kun mulla on jo kyllin iso poika pelaamaan lautapelejä. Voidaan tehdä yhdessä jotain sellaista josta itsekin ihan aidon oikeasti innostun; rehellisyyden nimissä formulakisat automatolla tai lätkän pelaaminen eivät saa minua innosta pinkeiksi.. välillä meiltä vanhemmilta vaaditaan aikamoisia tunnelmaan virittätymisen lahjoja.;) 

Meidän perheen uusin lautapeli on vanha kunnon klassikko Afrikan tähti. Sitä pelatessa muistuu oma lapsuus mieleen ja se miten kivaa lautapelien pelaaminen silloin oli. 

Kuka ikinä tämän pelin keksikin niin suuri KIITOS hänelle. Ihan mieletöntä kuinka montaa sukupolvea tämä klassikko on viihdyttänyt. Parasta koko pelissä on varmasti se miten sitä voidaan pelata vauvasta vaariin; helppoa ja silti mielenkiintoista. Tai mitä helppoa siinä on että kolme vuotiaani lyö minut 6-0 about joka kerta!;D 

Sen lisäksi että pelit ovat lapsille kivaa ajanvietettä niissä myös oppii paljon. Oman vuoron odotus, keskittyminen, laskeminen ja laskelmoiminen.. ihan hyviä taitoja kun pidemmän päälle miettii.

Eemil toimii aina pankkisetänä. Onneksi on tarkka assari matkassa, muutoin holvi tyhjenisi alta aikayksikön ;)

Toinen ihan hyvä juttu näissä peleissä on häviämiseen tottuminen. Aina ei voi voittaa eikä pelilaudan tarvitse silti lennellä päin seiniä. Noh... tässä pelissä Eemil on kyllä ollut sellainen Hannu Hanhi että oksat pois, niinpä Afrikan tähti on meillä päättynyt useimmiten pienen herran maireaan hymyyn.

Tänään me otimme perään vielä pari erää muistipeliä. Eri maiden liput ovat Eemilistä kauhean kiehtovia ja kun cittarin hyllyllä silmään osui tämä muistipeli se oli tietysti pakko ostaa. Tulevatpahan euroopan maat samalla tutuksi. Ja tässä pelissä poikaa ei nappaa lainkaan se kuka voittaa vaan se kuka tyhjentää pöydän!

Nämä illan pelituokiot tekevät hyvää Eemilin lisäksi myös minulle. Sitä touhuaa hetken lapsen kanssa ilman keskeytyksiä. Totuuden nimissä päivän tohinoissa tulee aivan liian usein todettua että nyt on pakko laittaa noi tiskit tai ootas että katon tän yhden jutun koneelta. Viimeinen asia jota toivon lasteni minusta ajattelevan on se että "sillä on jotain parempaa tekemistä". Läsnäolo ei aina ole helppoa. Tai ehkä se on sitä jollekin mutta luultavasti ei useimmille meistä. Kun on tuhat ajatusta päässä, toiset tuhat asiaa mitä muka pitäisi tehdä ja kännykkäkin piippaa niin välillä on pakko viheltää peli poikki. Kuunnella omatunnon ääntä, vaihtaa imurin varsi lätkämailaan ja muistaa mitkä ja ketkä ovat niitä oikeasti tärkeitä.. Keille todella haluaa antaa kaikkensa.

Tänä päivänä vanhempien läsnäolosta puhutaan paljon ja etenkin sen puuttumisesta. Toisaalta niiden artikkeleiden lukeminen on surullista, ei kukaan meistä aikuisista halua että oma lapsi tuntee itsensä yksinäiseksi. Mutta toisaalta kaikki tämä keskustelu herättää monet meistä tiedostamaan omaa käyttäytymistään ja sen seurauksia. Ihan niinkuin kaikilla elämän saroilla myös vanhemmuudessa voi kehittyä. Eikä läsnäolo todellakaan tarkoita sitä että aamuseitsemästä ilta yhdeksään pelaa ja leikkii nonstoppina lapsensa kanssa, kyllä ne kotihommatkin voi hoitaa tai ilmoittaa lukevansa nyt päivän uutiset. Lapsella leikinhalu on kyltymätön, mutta jossain vaiheessa olisi hyvä ymmärtää ettei koko maailma pyöri pelkästään sen pienen pehmeän masun keskellä olevan navan ympärillä. 

Pienelle lapselle me vanhemmat olemme ovi maailmaan, silmät joiden kautta he asiat näkevät ja kokevat...

    -Mikä haaste ja ennen kaikkea mikä suunnaton etuoikeus.<3