Erityisen hyvää päivää

Tulppaanit, lumi, valo ja kivan näköiset smoothiepullot; pienistä jutuista syntyy hyvä fiilis.



Meidän tehosekoitin on vielä toistaiseksi Raumalla(onneksi iskä tuo sen ensi viikolla tullessaan) ja nyt kun päivät ovat vielä lyhyitä sitä haluaa varmistaa saavansa riittävästi vitamiineja ja positiivista energiaa ruuasta. Näistä söpösistä pikkupulloista löytyy taatusti aimo annos kaikkea tarpeellista ja lisäksi näillä on kiva "sisustaa" jääkaappia. Ihminen käy jääkaapilla ties kuinka monta kertaa päivässä joten onhan se nyt ainakin meidän esteetikkojen edun mukaista että kaapin oven avattuaan sieltä paljastuu myös jotain nättiä ja sievää. 

Olen siis todellinen mainonnan uhri, etikettien ulkonäkö ja iskevä nimi vaikuttavat paljon ostopäätökseeni ja mukan tarttuu aina ja joka ikinen kerta tavaraa jota en todellakaan ajatellut ostavani. Tästä syystä minua ei oikeasti saisi päästää ikinä yksin ruokakauppaan. Itse asiassa minä toimin ruokakaupassa aivan samalla tavalla kuin armas mieheni(ja varmaan aika monen muunkin mies) elektroniikka liikkeessä, mukaan tarttuu muistikorttia, kantta, kuorta, johtoa ja ties mitä vaikka alunperin on menty hakemaan jotain yhtä ainoaa juttua. En toki tuomitse häntä ainakaan niin kauan kun saan itse rauhassa sisutella  sitä jääkaappiamme..:D 



Nämä rauhalliset aamut kameran kera ovat muuten pian historiaa sillä Eemilin pitäisi saada tammikuun aikana päiväkotipaikka täältä Linköpingistä. Sen jälkeen meidän pieni mies käy viitenä päivänä viikossa aamu kahdeksasta aamu yhteentoista tarhassa. Normaalisti meillä ollaan pukeissa hädin tuskin kymmeneltä joten edessä on iso muutos, tosin ehkä ihan hyvä sellainen.:) Ja pääasia tietenkin on se että Eemil pääsee ikäistensä seuraan ja saa mahdollisuuden oppia ruotsin kielen. 


Nyt haluan toivotella jokaiselle erityisen hyvää, pirtsakkaa ja fressiä päivää!:) 


Kommentit

Suositut tekstit