Vanhan huumassa
Muutama kuva vanhasta kaupungista jota kävimme vilkaisemassa myös meidän viimeisimpien vieraiden kanssa. Ihana paikka ja aivan kiven heiton päässä meidän kodista. Minua on ihan pikkutytöstä asti kiehtonut vanha aika, se miten ihmiset ovat asuneet, eläneet ja pukeutuneet. Johtunee siitä että sain lapsena iskän johdolla jonkun sortin yliannostuksen lännen elokuvista ja vanhoista suomifilmeistä. Niiden maailma imi minut silloin aivan sisäänsä.
Niimpä haluaisin täällä Linköpingissäkin päästä joka taloon sisään, hypistellä ajan kuluttamia ikkunan pieliä ja oven karmeja, vanhoja astioita ja kauniita huonekaluja. Kierrellä ihan hiljaa itsekseni ja kuvitella millaista elämää näissä taloissa vietettiin.
Muutaman vuoden päästä kun lapset vähän kasvavat haluan tuoda heitä tällaisiin paikkoihin. Kertoa heille miten paljon tämä maailma muuttuu koko ajan ja miten tärkeää on arvostaa elettyä aikaa, sillä arvostuksen kautta syntyy ymmärys. Ymmärtämällä historiaa on helpompi käsittää tämä päivä; sen haasteet ja positiiviset puolet. Myös erot ihmisissä; ennen kaikkea sukupolvissa.
Hmmm.. Näin käy aika usein. Alan kirjoittaa ja tekstistä muodostuu jotain aivan muuta kuin kaavailin...:D Seuraavaksi kuvia siitä mistä ajattelin kirjoittavani; lapsista. Siitä miten kivaa on kun meidän ystävillä on suht saman ikäisiä kultakimpaleita.<3
Mukavaa sunnuntain jatkoa!
Kommentit