Kotiäidin mietteitä
Olen ollut kotona nyt neljä vuotta. Haaveilen kolmannesta lapsesta ja nautin täysin siemauksin kotiäitiydestä. Minulla ei ole lukion jälkeistä ammattitutkintoa tai no on.. olen ammatiltani tanssija, mutta totuuden nimissä se juna on hyppelehtinyt tiukoissa trikoissaan ohitseni jo aikaa sitten.:D Opiskelin aikanani Turun Konservatoriossa ja kävin iltalukion samalla. Sen jälkeen opiskelin ammattikorkeakoulussa toimintaterapiaa, mutta ala ei vain sykähdyttänyt. Opiskelut jäivät ja elämäni suurin haave toteutui; minusta tuli nuorena äiti. Meidän ajoittain hiukan hullunkurinen elämäntilanteemme, muutot ja maan vaihdokset sopivat kuin nenä päähän tähän kotona oloon. Voimme kulkea ja muuttaa perheenä yhdessä ilman stressiä minun töistäni.
Eemiliä odottaessani minulta kyseltiin paljon opintojen loppuun viemisestä, aikatauluista ja tulevaisuuden suunnitelmista. Menin aina jotenkin takalukkoon, ihmisille on hieman vaikeaa selittää elämäntilannetta, jossa kaikki siis kaikki voi muuttua päivässä. Normivuotena asuinmaa ja kaupunki vaihtuu vain kerran vuodessa, tämä vuosi ei ollut ihan sellainen... Vielä vaikeampi oli selittää sitä miksi en halunnut edes ajatella tulevia opiskeluja. Nyky-yhteiskunnassa kaiken tulee olla kristallinkirkasta, uraan tähtäävää. Ei ole lainkaan IN olla nuori nainen joka haluaa olla vain kotona lasten ja miehen kanssa ja miettiä tulevia juttuja sitten kun on niiden aika. Päinvastoin se on laiskaa ja kunnianhimotonta. Hyi minua.;)
No minut tuntevat tietävät että laiska en ole. Kunnianhimottomuudesta en osaa oikein itsekään sanoa. Muiden jutut menevät helposti omieni edelle. Sen sijaan että haluaisin itse eturiviin olen kai enemmän tukijoukko tyyppiä. Minusta on kiva hääräillä huomaamattomasti taustalla ja pitää huolta toisista.
Suurin hyvä minkä voi tehdä toiselle,
ei suinkaan ole rikkauksien jakaminen hänen kanssaan.
Se on hänen omien rikkauksiensa
paljastaminen hänelle itselleen.
-Benjamin Disraeli
Se että olen nyt kotona ei kuitenkaan tarkoita ettenkö tulevaisuudessa haluaisi toteuttaa myös ikiomia haaveitani. Haaveenani on omien lasten kasvettua päästä auttamaan toisten lapsia. Nyt kun Eevikin alkaa olla isompi olen pikkuhiljaa alkanut jalostaa ajatusta opiskeluiden aloittamisesta. Avoin yliopisto houkuttaa tällä hetkellä kovasti ja ihan siitäkin syystä että se ei sido minua mihinkään tiettyyn kaupunkiin tai edes maahan. Ehkä juuri nyt olisi oikea hetki ottaa askel kohti tulevaa..
Mukavaa alkavaa viikonloppua!<3
Kommentit
Haluan korostaa, että ymmärrän aivan yhtä hyvin ajatuksen kotiäitiydestä, mikä sekin on merkittävä työ ja kovaa työtä. Väheksymättä yhtään äitejä, jotka ovat korkeissa viroissa ja nousujohteisella uralla ja silti aivan loistavia äitejä ja puolisoita. Tai niitä monia muita esim. juuri jääkiekkoilijoiden puolisoita, jotka käyvät töissä ja luovat omaa uraa antamatta sen vaikuttaa elämän muuhun menoon sitä heikentävästi.
Pointtina ehkä on se, että kaikki tavat toimia ja suunnitella omaa elämää on oikeita. Toisaalta kaikki ajatukset omien läheisten suunnitelmista ja elämän tärkeistä asioista on oikeita. Jokaisen tulee vaan olla realisti ja valita kaikesta mahdollisuuksien massasta ne itselleen ja perheelleen sopivat ajatukset ja toimintatavat. Lisäksi tulee hyväksyä ja tiedostaa se, että omien valintojen lisäksi on olemassa muitakin yhtä hyviä valintojen yhdistelmiä.
ehkäpä otetaan kirjat kauniiseen käteen yhdessä ja tsempataan (vaikkakin olisi eri kaupungeissa/maassa) niin avoimen opinnot läpi.
Vertaistuki on aina tarpeen!!
Kyllä taitaa tarvita myöntää että tässä neljässä vuodessa on hieman "unohtanut" muidenkin kun satukirjojen lukemisen taidon :D
Terkuin M
Jokainen taplaa tavallaan.
Tiedän kuitenkin etten ole suinkaan ainoa nainen tässä elämän tilanteessa, mieheni työstä ja sen luonteesta riippumatta. Nykyisillä taloussuhdanteilla aika harva ura tai työpaikka on kiveen kirjoitettu, varsinkaan jos suoritetun tutkinnon jälkeen viettää monta vuotta kotona. Aikuisena koulun penkille palaaminen on tätä päivää.
Itse olen äärimmäisen onnellinen ja kiitollinen siitä ettemme koskaan joutuneet kohtaamaan kritisointia tai huolestuneisuutta läheistemme osalta. Päinvastoin meitä on aina kannustettu "päätöstemme" suhteen ja valettu uskoa siihen että elämä kyllä kantaa ja silloin kun tielle tulee ongelmia niihin löytyy myös ratkaisut. Ehkä tuo kaikki johtuu siitä että he todella tuntevat meidät ihmisinä.
Vertaistuki todellakin kunniaan!! Ollaan onnellisia jokaisesta puhki luetusta satukirjasta ja lähdetään reippain mielin kohti uusia haasteita!<3 ;)