Sadepäivä

Eilen oli justiinsa sellainen "Ei poistuta kotoa kuin Prismaan" -päivä. Ulkona satoi ja oma sohva, pyykkivuori ja sisustuslehdet vei voiton... Hengailtiin yökkäreissä puoleen päivään, leikittiin legoilla, metsästettiin tutteja(joista PITÄISI jo luopua) ja katsottiin Risto Räppääjä kaks kertaa putkeen. Jälkimmäisin on ihan sallittua kun leffa piti myöhemmin päivällä palauttaa ja siinä on ihan parhaat laulut; pidettiin sellainen musikaalisesti köyhän äidin muskari, jossa Eemil jatkuvasti toteaa: "Äiti älä sää laula, jooko!"..;D


Eevi piirteli pari päivää sitten tussilla paperiin ja kun silmä vältti neiti oli sitten "lakannut" sekä sormien että varpaidensa kynnet ja harrastanut myös jonkin sortin reisitaidetta. Halleluja tätä tyttöilyä!:D


Onnea Izkä! By: Eemil


Eilen olisi ollut mainiosti aikaa koluta koulukirjoja ja tehdä kirjallisia tehtäviä..


... Muuutta mulla oli kevyemmän kirjallisuuden fiilis...



Saimme eilen myös kahvivieraita Turusta. Höpöteltiin ja vedettiin kunnon sokeripullahumalat koko sakki. Olen muuten aivan rakastuneen ihastunut Pentikin Minttu sarjan kulhoihin ja kuppeihin. Niin täydellisen herkulliset pastellisävyt; vaaleaa sinistä, keltaista ja harmaata...<3 Aloitin keräämisen maltillisesti parilla kulholla ja nyt täytyy seuraavaksi hakea muutama kuppi ja sitten taas lisää kulhoja. Juuri sellaisia piristävän kauniita arki astioita joita tähän talouteen kaivataan.


Eemil on viime aikoina innostunut Pokemoneista. Olin itse jotenkin ajatellut että Pokemonien aika olisi ollut jo vuosia ohi, mutta muutama telkkarista nähty jakso ja meidänkin poika on totaalisen koukussa niihin öttiäisiin. Onneksi Ukilta löytyi muutama mun pikkuveljeni vanha leluaarre joka nousi nyt arvoon arvaamattomaan! Pitää varmaan alkaa koluta kirpputoreilta näitä lisää.


Prismareissu oli lasten kannalta aikamoinen succee kun Eemilin kauan haaveilema Murto museoon -lego oli 40% alennuksella. Pakkohan se oli mukaan napata.. Meidän ilta kuluikin sitten legoja rakennellessa ja tämä äiti on muuten kyseiseen hommaan täysin koukussa. Iltapalan jälkeen lapset pitivät vielä pienen laulutuokion..<3



Ja sitten sateinen, rento, laiska ja oikeastaan tosi kiva päivä oli takana..:)


Nyt mukavaa torstaita!

Kommentit

Liina sanoi…
Paljon olette ehtineet kotona vietetyn sadepäivänkin aikana touhuamaan! Nyt tuli itsellekin pitkästä aikaa halu alkaa rakentaa legoista vaikka poliisi- tai paloasemaa lasten kanssa. Ensin vaan pitäisi löytää jostain ne ohjeet eikä asiaa auta sekään että kaikki pienet tärkeät osat voivat olla missä sattuu.

Mukavaa viikonvaihdetta perhellenne!
Unknown sanoi…
Legojen uudelleen rakentaminen on aina oma lukunsa! Mulla menee yleensä hermot kun koitan löytää isosta lootasta oikeita osia, mutta samalla olen hommaan niin koukussa etten malta lopettaa..:D Toivottavasti tekin saitte aseman tehtyä! Valmiista tuotoksesta tulee aina loisto fiilis..;)

Suositut tekstit