The once in a lifetime kind of people in Helsinki
Helteinen hei! Se kesä tuli sitten vihdoin takaisin!:) Me saimme mieheni kanssa nauttia viikonlopun auringosta ihanassa Helsingissä. Järkkäsin meille kahdelle pienen irtioton arjesta puolisoni syntymäpäivän kunniaksi ja vieläkin hymyilyttää kun mietin kulunutta kahta päivää.
Varasin huoneen hotelli Fabianista ja vaikka itse sanonkin niin hotellivalinta meni täysin nappiin. Ihana pieni boutique-hotelli aivan keskustan tuntumassa silti hyvin rauhallisella kadulla. Huone oli tilava ja viihtyisyys ylitti odotukset, perus hotellihuoneen sijaan tuntui kuin olisi yöpynyt kauniissa kodissa. Ei kyllä tarvitse miettiä mistä varaamme huoneen kun seuraavaksi suntaamme yli yön reissulle Helsinkiin!
Meidän huoneeseen oli oma sisäänkäynti suoraan sisäpihalta ja samaisella sisäpihalla nautimme myös sunnuntain aamiaisen, tuli ihan sellainen fiilis kun oltaisiin oltu jossain kaukomailla..:)
Näistä kahdenkeskisistä hetkistä otettiin kaikki ilo irti ja lauantai venyi aamun pikkutunneille asti. Aloitimme illan ravintola Gaijinissa ja herran luoja miten herkullista ruokaa! Vedettiin luonnollisesti pitkän kaavan mukaan; aloitettiin alkudrinksuilla ja nautittiin maistelumenun yhdeksän ruokalajia. Olemme molemmat hyvän ruuan suuria ystäviä ja Gaijinin tarjoilutyyli jossa jokainen annos jaettiin seuralaisen kanssa oli meille ihan täydellinen kokonaisuus. Saatiin yhdessä fiilistellä upeita annoksia ja sommelierin valitsemia viinejä.;)
Pääkaupunkiseutu on viehättänyt meitä todella paljon siitä lähtien kun vietimme siellä pari vuotta. Suurissa kaupungeissa on oma tunnelmansa ja omat mahdollisuutensa, siellä voi huoletta pukea kravaatin kaulaan tai coctailmekon päälle kun siltä tuntuu. Näissä asioissa olen siinä määrin pinnallinen että nautin suuresti lähteä ovesta ulos ykköset päällä vaikkei ollakaan menossa häihin tai johonkin muuhun todella spesiaaliin juhlaan. Pukeutujia löytyy laidasta laitaan joka kadunkulmasta jolloin jotenkin aina sopii joukkoon.
Mekko/ Philosophy Blues Original
Tällaiset kahdenkeskiset hetket ovat harvassa, ihan jo käsi kädessä käveleminen tuntui niiin kivalle. Voin kertoa että kahden lapsen kanssa kulkiessamme käsipuolessa keikkuu jokin ihan muu vesseli kuin oma mies..:D
Rakkauden määrä kasvaa vuosi vuodelta ja koen että vanhemmiksi tulo on vain vahvistanut sidettä ja kunnioitusta meidän kahden välillä, mutta tällaisina hetkinä sitä muistaa miksi joskus alunperin rakastui; aikana ennen yhteistä arkea tai lapsia. Jos tapaisimme vasta nyt en epäile hetkeäkään etteikö hän veisi samalla tavalla jalkoja altani kuin yhdeksän vuotta sitten.<3
"The best kind of people are
the ones that come into
your life, and make you
see the sun where you once
saw clouds.
The people
that believe in you so
much, you start to believe
in you too. The people that love
love you, simply for being
you.
The once in a lifetime
kind of people."
Nyt ihanan helteistä tiistaita kaikille! <3
Kommentit
Kiitos Anna! Ihanan helteisiä kesäpäiviä teille myös!:>