Minä minuna

Heissulivei ihanaiset ja pahoitteluni tästä hitaanlaisesta postaustahdista. Sama meno jatkunee vielä tämän kuun puoliväliin asti, mutta sen jälkeen koulukiireet tasoittuvat ja blogikin palaa entisiin uomiinsa. Kuluneet viikot eivät ole kiireistä huolimatta olleet mitään harmaata puurtamista, päinvastoin luennot ovat olleet aivan mielettömän mielenkiintoisia ja avartavia! Seuraava kirjoitus käsittää asioita jotka ovat viime aikoina varmasti juuri luentojen vaikuttamina pyörineet päässä. Teksti ei tällä kertaa liene kovin kevyttä joten tässä kohtaa voi vielä tehdä päätöksen uskaltaako jatkaa lukemista..;)

Luennot ovat käsitelleet erilaisuutta, erityisyyttä ja poikkeavuutta. Ja kuten  aina(ainakin minun kohdallani) -asioiden pohtiminen lisää tuskaa. Minun pääkopassani suvaitsevaisuus ja erilaisuuden hyväksyminen on aina ollut osa inhimillisyyttä ja kertonut ihmisen sivistyksestä; siitä kuinka kypsällä tasolla moraali on. Asiaa ei ole tullut sen kummemmin puntaroitua vaan se on ollut jotenkin itsestään selvä homma. Jo yläasteen biologian tunneilla tehtiin selväksi että luonnossa, eläinlajeissa ja ihmisissä on esiintynyt poikkeavuuksia läpi evoluution. Minulle esimerkiksi homoutta on siis  mahdoton perustella asian "luonnottomuutena", että luonto muka olisi määritellyt ihmiskunnan 100% heteroiksi. Luojalle/evoluutiolle kiitos että meistä suuresta ja mahtavasta ihmiskunnasta ei tehty mitään valtavaa homogeenistä kloonijoukkoa vaan toisistaan enemmän ja vähemmän poikkeavia yksilöitä. Sillä eikö lajien heterogeenisuus(sisäiset poikkeavuudet) juuri mahdollista lajien pidempiaikaisen selviytymisen elinolosuhteiden muuttuessa? Poikkeavuudet ovat siis osa normaalia vaihtelua. Erilaisuus on normaalia ja välttämätöntä ja sen kanssa on elettävä vielä seuraavatkin tsiljoona vuotta laskitpa itse itsesi miten hemmetin "hienoksi ja normaaliksi" tyypiksi tahansa. 

Luonnollinen osa ihmisyyttä on myös muutosvastarinta, erilaisuus ja sen kohtaaminen kuormittaa aivoja; tutkittu juttu. Tutkittu juttu on myös se että ihminen ei käytä elämänsä aikana montaakaan kymmentä prosenttia aivojensa maximi kapasiteetista. Meillä pitäisi siis riittää vallan mainiosti pontta kohdata erilaisuutta vaikka päivän jokaisena tuntina. Ja vaikka meiltä luonnostaan tämä muutosvastarinta löytyisikin niin meille ihmisille on suotu tässä myös sellainen pikkujuttu kuin tietoisuus. Meidän pitäisi siis kyetä toimimaan muunkin kuin luonnon ja fysikaalisten ominaisuuksiemme mukaan. Me voimme siis tietoisesti valita miten haluamme suhtautua erilaisuuteen. Me voimme kehittää ajatteluamme ja itseasiassa päästä koko erilaisuuden oravanpyörän yläpuolelle.  Sillä jos asiaa pidemmälle pohtii niin mitä hyötyä erilaisuuden määrittelyssä edes on? Jokainen meistä poikkeaa toisistaan.. Ihan niin kuin metsän puut me olemme jokainen erilaisilla kasvuominaisuuksilla ja kasvualustoilla varustettuja. Jos jokainen saisi rauhassa kasvaa ja kurotella omaa valoaan kohti veikkaan että erilaisuus huomattaisiin mielettömäksi rikkaudeksi. Sillä silloin niillä ihmisillä jotkä tällä hetkellä yksioikoisesti tuomitaan valtavirran muottiin sopimattomiksi olisi oikeasti mahdollisuus löytää oma potentiaalinsa ja kuka tietää miten mielettömiä vahvuuksia he sisällään kantavat. Sen sijaan me aloitamme oksasaksien kanssa riehumisen jo pienten lasten ympärillä ja kouluelämässä meno senkun jatkuu. Ihmiset niputetaan ja lyödään laatikoihin yksittäisten ominaisuuksien mukaan, aivan kuin ei olisi täysin itsestään selvää että yksi erilainen ominaisuus ei määritä kokonaista ihmistä. 

Ja onko normaalius sittenkään niin hieno ja tavoiteltava juttu? Tänä päivänä ihmiset rakentavat omaa identiteettiään pelottavan paljon haalimansa ulkoisen materian, maineen, työidentiteetin ja mammonan pohjalle. Kun minulla on tätä ja tätä niin sitten olen tuota. Kun tätä menoa katselee niin tuntuu että "normaaliin porukkaan" kuuluminen ei sekään ihmisille onnea tai riittävyyden tunnetta tuo. 

Meidän jokaisen arvokkain ominaisuus on MINÄ. Ihan sellaisenaan, ilman kiillotettua pintaa. Erilaisena ja erityisenä. Hyvänä ja pahana. Vahvana ja heikkona. Kun se minä löytyy uskon että ihmisellä on mahdollisuus nähdä myös toiset arvokkaina yksilöinä kaikkine erityisine piirteineen.  

Itse ainakin kuuluisin kaikessa normaaliudessani ja epänormaaliudessani mieluummin yhteen suureen omituisten otusten kerhoon jossa jokaiseen poikkeavaan ajatukseen tai piirteeseen ei tarvitsisi kiinnittää sen kummemmin huomiota vaan ihmisiä kohdattaisiin ihan vain sellaisinaan -ihmisinä.