Elämäni päivä

Tasan yhdeksän vuotta sitten minun tielleni osui elämäni suurin onni, hetkenä jona sitä vähiten odotin ja eniten kaipasin. Tämän onnen kanssa on sittemmin kasvettu ihmisinä yhtä matkaa, menty kihloihin ja naimisiin, asuttu neljässä eri maassa ja tultu pian kolmen lapsen vanhemmiksi. Monet lapsuuden utopistisimmatkin unelmat ovat toteutuneet siinä määrin kovilla todennäköisyyksillä etten voisi enää koskaan uskoa elämää sattumanvaraiseksi.

"Kauan sitten minussa, aavistus jo sinusta..." ei ehkä olekaan vain Rakkauslaulun kaunista sanahelinää...

Seuraavaksi hetkiä hääpäivästämme jota saimme viettää kolme vuotta sitten heinäkuussa. Häiden järjestely oli ihanaa, juhlat ovat aina ihania ja hössöttäminen oli... noh ihanaa. 

Naimisiin meno ei muuttanut suhdettamme millään tavalla. Koin sen olevan vain lupaus joka tehdään jos tahdotaan silloin kun vankkaa pohjaa on jo yhdessä alettu rakentaa. Ja rakastaminen jos jokin on tahdon asia; siinä kohtaa kun heikko ihmismieli päättää tahtoa toista lopun elämäänsä on hyvä käydä alttarilla pyytämässä apuja myös yläkerralta.;) 

Hääpäivästämme jäikin väkevimmin mieleeni hetket alttarilla. Se tunne että "tässä sitä nyt jonkun suuremman edessä luvataan olla, olla ja ennen kaikkea pysyä" oli jotain sanoin kuvaamatonta. Niitä väristyksiä en unohda ikinä. En varmasti myöskään koe enää ikinä. Pelkäsin etukäteen että hääpäivä livahtaisi jotenkin jännitäessä ohi ja yhtäkkiä olisikin sunnuntai aamu ja kaikki takana päin. Tuon värisyttävän kirkko osuuden jälkeen kuitenkin tajusin että kaikki tärkeä ja merkittävä oli siinä väkevästi elettynä ja koettuna, nyt laitettaisiin enää hyvät bileet pystyyn ja nautittaisiin mahtavasta seurasta.

Vaikka avioliitossa on kyse kahden ihmisen välisestä sopimuksesta ja lupauksesta, päiväämme värittivät suurella siveltimellä perhe ja kaikki ne läheiset sukulaiset ja ystävät jotka jakoivat kanssamme nuo hienot hetket. Ilman heitä päivästämme olisi puuttunut puolet.<3

Isäni puhe.<3

Rakkaus on sitten ihmeellistä... Vanhemman rakkauden lastaan kohtaan vielä ymmärrän, samoin ehdottoman rakkauden omia perheenjäseniä kohtaan. Näissä suhteissa tunneside on ikään kuin valmiina odottamassa. Sitten elämään ilmestyy täysin ulkopuolinen ihminen joka sillä ohi kiitävällä sekunnilla menee kaiken ohitse ja jonka puolesta on valmis tekemään mitä vain. Missä sellainen rakkaus oikein syntyy? 

Ei ainakaan maan päällä.<3