Ruskeaa ja punaista

Helsingistä mukaan tarttui muutama pieni ostos. Koska aikaa oli hyvin rajallisesti enempi kaupoissa juokseminen olisi ollut silkkaa ajan tuhlausta. Kampin Bebesiin halusin kuitenkin ehdottomasti käymään sillä lähes kaikki normaalit housuni ovat jääneet liian pieniksi vatsan kasvaessa. Ihme ja kumma yhdet oikeasti mukavilta tuntuvat ja näyttävät äitiysfarkut löytyivät samoin yksi paita. Minulle tämä saldo mammavaatteiden osalta oli ihan hyvä saavutus!
Viikonlopun lemppariostos tarttui kuitenkin mukaan Benettonilta josta en ole löytänyt itselleni mitään varmaan vuosiin... nimittäin tämä ihana kaulassani killuva karvaturri. 


Suklaanruskea sävy iski heti silmiini ja muhkeat turkishuivit ja liivit tuntuvat ihastuttavan vuosi toisensa jälkeen. Noppiesin punainen äitiyspaita sai parin Hennesin jakusta; ainakin yksi istuva ja toimiva yhdistelmä joulun ajan rientoihin.:) 


Vatsa kasvaa tasaiseen tahtiin, mutta tässä kolmannessa raskaudessa kummun kasvutahti vain on tuntunut hieman hitaammalta kuin Eemilin ja Eevin odotusaikoina. 
22. viikko on käynnissä eikä olojenkaan osalta ole kyllä mitään valittamista. Kaipa tässä eletään sitä auvoista toista kolmannesta kun kolotusten sijaan saa vain nautiskella pienistä suloisista potkuista ja kuperkeikoista.<3 


Kommentit

Suositut tekstit