Meidän pöydässä tänä sunnuntaina

Sunnuntaihin kuuluu ehdottomasti hyvin ja hartaudella nautittu aamiainen kotosalla taikka sitten ulkona syöty brunssi. Tänään meillä on harrastettu kotoilua ja Eemilin luistelukoulun jälkeen aloinkin samantien valmistaa aamupala numero kakkosta joka oli kello seitsemän versiota(jogurttia ja muroja)  hitusen runsaampi ja maittavampi. Brunssiksi tätä ei kuitenkaan voi kutsua, sen verran simppelillä linjalla vedettiin. Kahdelle aikuiselle ja kahdelle lapselle ei vain ole järkeä valmistaa kymmentä eri lajiketta ja vaihtoehtoa kun vähäisemmälläkin tulee masut täyteen ja hyvä mieli.:) Tarjolla oli kasvisfrittataa, hedelmä-/marjasalaattia, croisantteja ja eilen lasten kanssa leipomiamme suklaaneliöitä. 

Frittata on superhelppo, vaivaton ja kuitenkin runsaan täyttävä suolainen herkku. Ihan täydellinen valmistettava tällaiselle tumpelolle joka ei ole kohta 28 ikävuoteensa mennessä oppinut paistamaan onnistunutta munakasta..;D Tässä teille ohje jos ette ole vielä kokeilleet, tämä käy oikein hyvin myös iltapalaksi tai lounaaksi ja täytteitä voi toki vaihdella mielensä mukaan.

Kasvisfrittata A'la pienistä nauttija(kahdelle)

Tarvitset:

4 munaa
1/2 tl suolaa
mustapippuria
2rkl ruokakermaa

2rkl fetakuutioita
pieni kourallinen keltaista paprikaa pilkottuna
5 kirsikkatomaattia
muutama lehti basilikaa


Jaa feta, paprikakuutiot, puolitetut kirsikkatomaatit ja basilikan lehdet kahteen pieneen uunin kestävään kulhoon. Vatkaa munien rakenne rikki erillisessä kulhossa ja kaada joukkoon ruokakerma. Mausta seos suolalla ja mustapippurilla ja kaada kasvisten ja fetan päälle. Paista munakkaita kiertoilmauunissa 200 asteessa  15-20 minuuttia. Tarjoile heti. Kulhoja ei kannata täyttää aivan piripintaan sillä frittatat kohoavat uunissa paiston aikana.


Frittatan kaveriksi sopivat tietysti raikkaat hedelmät ja marjat. Olen aivan koukussa Prisman pakastealtaassa myytäviin kotimaisiin puutarhavadelmiin. Ne säilyttävän niin makunsa kuin kiinteän rakenteensakin jääkaapissa sulattamisesta huolimatta ja näitä vadelmia meillä kuluu paketillinen melkeimpä joka ilta jogurtin ja hunajan kanssa nautittuna. Myös pensasmustikat ovat sellaisia talviajan lemppareita etenkin lasten kohdalla. Mustikoiden ja vadelmien kavereina oli päärynää ja cantaloupemelonia jonka kuoripuolikkaista aamun vitamiinipommit myös tarjoiltiin.

  
Koko homman kruunasi pikkumakeat jälkkärit ja vanilja latte macchiatot.:)


Nyt oikein mukavaa, rauhallista ja herkullista sunnuntain jatketta jokaiselle!<3

Kommentit

Johanna sanoi…
Katoin jo instastakin, että oli ihan super hyvännäköistä :) Ja hei, täydellisen munakkaan paistaminen on jotain niin syvää magiaa :D
Unknown sanoi…
Magiaa todellakin!:D Onneksi on olemassa myös näitä helpompia vaihtoehtoja munakkaiden ystäville..;)

Suositut tekstit