Pako Punavuoren Idylliin
Idylli. Mitä se sana sitten kenellekin merkitsee... Minulle se on jotain johon on ihana vaipua hetkeksi, irrottautua tavanomaisista rutiineista ja olla jotain aivan muuta kuin mitä normaalisti "täytyy". Sillä vaikka oma arki olisi kuinka tyydyttävää tahansa, sitä on aina tasaisin väliajoin kaipuu irtiottoon. Lomaan. Mahdollisuuteen löytää uutta perspektiiviä tai kaivaa itsestään esiin jotain vanhaa, nukuksissa olevaa. Ja minun idylliäni isolla I-kirjaimella oli viikonloppu Helsingissä. Ihanan rauhallisessa ja tunnelmallisessa kodissa, kahden mielettömän rakkaan ja pitkän matkan rinnallani kulkeneen ystävän kanssa.
Sinänsä arjesta irrottautuminen onnistuu ihan missä tahansa muualla kuin kotona tai työpaikalla, mutta vanha, kaunis ja vielä vaaleanpunainen kerrostalo Punavuoren sydämessä on melkeinpä seuraava paikka taivaasta. Kauniit lautalattiat, leveät ikkunanlaudat, nurkan takana odottavat ihanat kuppilat, pienet putiikit ja boheemin rennolla tavalla ajanhermoilla oleva fiilis. Mitä muuta sitä voisi pieni ihminen pyytää?
- Ja nyt tähän väliin tulisi ne ihanat fiilistelykuvat Helsingin kaduilta. Ne jotka jäi ottamatta kun oli ihan liikaa puhuttavaa, naurettavaa ja aivan liian kylmä.
Meidän perjantai-iltamme alkoi ystäväni luota viinilasin, juustojen ja aina yhtä humoristisella tavalla viihdyttävien vanhojen valokuvien ääreltä. Niin... miten erilaisena sitä maailman näki kymmenen vuotta sitten ja itsensä suhteessa tähän kaikkeen. Tultiin siihen tulokseen että tämä kolmen kympin kynnyksellä olo on ihan ehdottoman mahtavaa, mutta toivon että kymmenen vuoden päästä voimme ajatella samalla tavalla silloisesta hetkestä. Tulla siihen tulokseen että värit elämässä ovat kirkastuneet entisestään ja monet tämän nykyhetken murheet ja huolet voidaan todeta turhiksi. Aika näyttää, mutta itse ainakin toivon kompastelevani myös seuraavan kymmenen vuoden aikana niin paljon että opinkin jotain. Ja ennen kaikkea toivon että voin silloinkin vedet silmissä nauraa vanhoille muistoille ja kuville samojen ihmisten seurassa!<3
Mutta sitten niihin lupaamiini Helsinki-tärppeihin. Minähän en todellakaan ole mikään expertti kun puhutaan kaikesta siitä mitä kauniilla pääkaupungillamme on tarjottavana, mutta onneksi on olemassa ystävä joka tietää kulmat ja fiilistelee kanssani just eikä melkein samoja juttuja...
Kuten hyviä drinkkejä ja makuhermoja hivelevää ruokaa, jota perjantai-iltana meille tarjosi aivan keskustassa majaileva Pastor. Paikka on rento ja menevä samaan aikaan, aivan täydellinen hyvän illan aloitukseen! Ruoka annoksista lähinnä ärsyttää kirjoittaa täältä kotoa käsin koska vesi nousee kielelle pelkästä ajatuksesta, mutta perulais-aasialaisen keittiön antimet olivat ainakin minun makuuni juuri niin fressejä ja täydellisen mausteisia kuin odottaa saattoi.
Tästä ravintolasta nostaisin esiin myös loistavat drinkit. Jostain syystä tämän äidin kameran rullalle ei juuri muuta tallentunutkaan.:D Meidän ilta jatkui Pastorista eteenpäin sillä ainoalla tavalla kun se nyt voi tällä köörillä ja fiiliksellä jatkua ja loppu onkin legendaa..
Lauataiksi meille oli varattu brunssi aivan ihastuttavaan pieneen italialaiseen kahvilaan/ravintolaan nimeltä Mille Mozzarelle. Paikka oli kaikessa konstailemattomuudessaan valloittava ja ruoka; se todellakin puhui puolestaan!
Ruoka tarjoiltiin annoksina pöytiin. Italialaiseen henkeen ensimmäisinä tulivat antipastot ja pääruuaksi sai valita joko liha-, kala- tai kasvis lautasen ja viimeisenä pöytään tuotiin tietysti herkullinen jälkiruoka. Menisin tähän paikkaan uudestaan milloin tahansa ja koska menu koostui loppupeleissä melko simppeleistä raaka-aineista aion kokeilla jotain tämän tyypistä joku sunnuntai myös kotona.
Korvaamatonta.
Kommentit