Sunday on ice

Viime päivien ulkoilukeleissä ei juuri ole ollut valittamista! On ihan parasta kun aamulla avaa ikkunoiden sälekaihtimet ja alkaa heti tehdä mieli ulos. Juuri nyt olen kyllä niin tyytyväinen että olemme täällä Rauman kodissa jossa oma piha odottaa suoraan ulko-oven takana ja lapset voi huoletta päästä ulos telmimään myös keskenään. Lisäksi suorastaan rakastan tätä meidän kodin pihalta auvatuvaa metsämaisemaa joka talvisin lumen peittämillä puilla on kaunis kuin mikä ja kesäisin taas näkyy pelkkää vihreää.<3 


Eilen me vietimme sellaista aika perus sunnuntaita, touhuttiin keskenämme ja otettiin iisisti. Aamulla paistoin pitkästä aikaa lettuja ja syötiin niin että navat paukkui.


Sen jälkeen päätimme lähteä kävelemään meren jäälle lasten kanssa. Pakattiin vähän glögiä eli blögiä A'la Eevi mukaan termariin ja ei kun menoksi. Ensi kerralla laitamme kyllä ainakin lapsille luistimet jalkaan, sillä jäälle oli kolattu myös kokonaan lumesta puhdistettu väylä. 


Vähän matkaa lumessa tarvottuamme tehtiin pieni levähdyspaikka jossa juotiin lämmintä ja katseltiin maisemia. Nämä ovat näitä niin simppeleitä juttuja mitkä silti muistetaan aina pitkään.:)


Kotiin palattiin punat poskilla, nälkäisinä ja vähän väsähtäneinäkin. Loppupäivä menikin omissa oloissa leikkien ja leväten. Illalla laitettiin sauna lämpeämään niin myöhään että Iisak oltiin saatu jo unille. Kylppäriin kannettiin nimittäin kylpyvannallinen lunta josta repesi sen päiväinen riemu että oksat pois. Kohta oli lumipallotehdas täydessä toiminnassa ja aina välillä tultiin saunan puolelle lämmittelemään. Kuinka yksinkertainen juttu voi olla niin iso hitti!
Saunan jälkeen paistettiin vielä takassa iltapalaksi nakit ja kyllä maistui..:D


Mukavaa ja kirpsakan talvista alkavaa viikkoa jokaiselle!!!


Kommentit

Suositut tekstit