Kevät


Tai ainakin sellainen pienen pieni lupaus siitä.
Auringon lämpö, valo, sulava lumi...

Tänään oli ensimmäinen päivä jolloin todella tuntui keväiseltä. Aurinko lämmitti ihanasti kasvoja ja sen tuoma valo tuntui pehmeämmältä kuin kirpeänä pakkaspäivänä, vesi tippui jäätikuista ja lunta valui katoilta alas. Nämä ovat minulle joka vuosi niitä ensimmäisiä lupauksia kevään saapumisesta. Hetkeksi unohdin että tiedossa on vielä mitä luultavimmin sylin täydeltä hyytäviä päiviä..:)


Voi miten odotankaan maaliskuuta ja sitä kun saamme sekä mieheni että omat vanhempani meille visiitille. Puhumattakaan siitä kun pääsemme kunnolla Suomeen ja minulla on vihdoin aika rauhassa tavata ystäviäni.. miten minulla onkaan teitä ikävä!<3

Mutta nyt tähän päivään ja helmikuuhun jolloin tietysti ulkoiltiin tai paremminkin liu'uttiin..

Ensin oltiin omalla pihalla ja sitten siirryttiin pienen kävelymatkan päässä olevalle jääliukumäelle. Nämä jäämäet ovat ihan parhaita ja niitä löytyy tipotellen sieltä täältä. 

Lopuksi vielä muutama kuva meidän ryömimään oppineesta Eevi-Toukasta.





Mukavaa Viikonloppua kaikille!

Täällä sitä vietetään harvinaisten koko perheen vapaapäivien merkeissä -parhautta.<3


Kommentit

Suositut tekstit