Smuuti maanantai
Eilen meidän perheessä herättiin iloisissa merkeissä. Iskä oli tullut yöllä kotiin ja Eemil oli ratketa riemusta. Aamupalaa nautittiin taas koko perheen voimin.
Tällä kertaa aamuumme kuului hedelmiä, rapsakoita sämpylöitä sekä smoothiet.
Rapsakat sämpylät
4dl lämmintä vettä
1 pussi kuivahiivaa
1tl suolaa
2dl ruisjauhoja
5dl vehnäjauhoja
3rkl vehnäleseitä
Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää vesi. Taikina jää löysäksi ja sitkeäksi eikä sitä tarvitse vaivata, pelkkä puuhaarukalla sekoitus riittää. Jätä peitelty taikina kuivaan lämpimään paikkaan kohoamaan reiluksi tunniksi. Kohoamisen jälkeen nostele lusikkaa apuna käyttäen pelille nokareita. Paista sämpylöitä 225 asteessa 25-30 min.
Nämä sämpylät ovat pinnalta rapeita, mutta sisältä ihanan pehmeitä. Plussana vielä se miten helppotöisiä ne ovat. Taikinan voi surutta tehdä illalla valmiiksi ja nostaa kohottamisen jälkeen jääkaappiin (niinkuin minä tein), joten aamulla ei tarvitse kuin nostella nokareet pellille ja antaa uunin tehdä tehtävänsä.:)
Aamu-Smuuti
vaniljajogurttia
maitoa
kohmeisia karhunvatukoita ja mansikoita
hunajaa
pinnalle vehnäleseitä
Käytä jogurtti ja marjat tehosekoittimessa. Lisää maitoa ja hunajaa oman maun mukaan. Kaada lasiin ja ripottele pinnalle vehnäleseitä.
Aina kun on vain mahdollista meillä aloitetaan aamut hitaasti nauttien. On ylipäätään normaalista poikkeavaa jos lapset ovat siirtyneet yöpuvuista päivävaatteisiin ennen yhtätoista. Ihan kauhulla ajattelen tulevia päiväkotivuosia kun ovesta pitäisi päästä ulos ennen yhdeksää...:D Kaikkeen kaiketi tottuu, mutta vielä meillä nautitaan täysillä lempeistä rauhallisista aamuista.
Eilinen kokkauspäivä päättyi iltaan jolloin väkertelin lihapullia tomaattikastikkeen, pastan ja parmesaanin kera.
Helppoa, nopeaa ja herkullista.
Nyt taitaa olla aika pukea itseni ja lapset ja lähteä ulos auringon paisteeseen.
Oikein mukavaa tiistaita ihmiset!:)
Kommentit