Lämmin fetasalaatti

Olen viime aikoina valmistanut useaan otteeseen lämmintä fetasalaattia. Syntisen hyvää ja lisäksi kivaa vaihtelua siihen ihan perinteiseen fetasalaattiin. Tästä löytyy montaa eri versiota ja omani kuuluu näin:

Lämmin fetasalaatti

Kolme kourallista pinaattia
Kaksi suurta tomaattia
Punasipuli
Suolaa ja pippuria
Fetajuustoa
Sitruuna 
Oliiviöljyä

Lohko tomaatit kulhoon ja mausta suolalla ja pippurilla. Suikaloi sipuli ja paista pienessä määrässä oliiviöljyä. Kaada sipulit tomaattien sekaan. Kaada pannulle loraus öljyä ja purista öljyn joukkoon yhden sitruunan mehu. Lisää pannulle fetajuusto. Sulata juusto niin että se alkaa kuplia ja lisää sulanut juusto tomaattien ja sipulin seuraksi.

Revi joukkoon vielä pinaatti ja sekoita. Nautitaan heti lämpöisenä!

Salaatin parasta antia on ehdottomasti sitruunan happamoittama fetajuusto ja ainakin meidän Suomen vieraamme kiittelivät kovasti tämän salaatin makuja. Pipsa Hurmerinnan kirjassa salaattiin on lisätty vielä oliiveja ja ensi keralla taidankin kokeilla miten ne toimivat.

Herkullista tiistaita kaikille!





Kommentit

Suositut tekstit