Värihiekalla taiteilua
Kävimme Mummun ja Papan ensimmäisenä Ufa-päivänä "Hauskiksessa". Mainitsinkin jo aiemmin että siellä oli Eemilille yksi erityisen kiva juttu; pientä korvausta vastaan pääsi taiteilemaan värihiekalla. Ensin valittiin mieleinen kuva, Eemil piti eniten kissasta. Sen jälkeen kissan ääriviivat väritettiin hiekalla mustaksi.
Seuraavaksi kissan selästä irroitettiin raidat. Koko homman juju oli siinä että kissa oltiin tehty suurelle tarra-arkille josta pystyi irrottamaan yksitellen eri osien kalvoja jolloin alta paljastui tarrapinta. Hiekka jäi todella hyvin ja siististi tarrapintaan kiinni.
Raidoista tehtiin keltaiset ja seuraavaksi valittiinkin jo kissan pääväri.
Eemil sai valita aina uuden värin uudelle osalle.
Tausta väritettiin vielä keltaiseksi ja valmista tuli.
Täytyy todeta että erittäin kiva idea. Kuvan teko ei kestänyt liian kauaa, joten keskittyminen ei herpaantunut. Lapsi sai itse päättää käyttämänsä värit ja ainakin Eemilin oli helppo päästä nopeasti jujulle siitä mitä oltiin tekemässä. Kaiken kukkuraksi lopputulos oli erittäin hieno ja Eemilkin oli siitä silmin nähden ylpeä. Nyt komea kissa koristaa meidän jääkaapin ovea. Tämän sorttista toimintaa voisi kokeilla myös kotosalla jos jostain nettikaupasta onnistuisi vaikka löytämään tarvittavat materiaalit.
Lopuksi haluan toivottaa kaikille upeille naisille Hyvää Naistenpäivää!!
Täällä Venäjällä päivää juhlitaan isosti ja miehiä parveilee kukkakaupoissa kuin pörriäisiä mehiläispesässä. Olin päivällä lasten kanssa pihalla leikkimässä kun meidän autonkuljettajamme kurvasi pihaan tuomaan minulle punaista ruusua. Eilen kuljettajamme viedessä appivanhempiani lentokentälle hän kävi hakemassa ruusun anopilleni koska ei näkisi tätä enää naistenpäivänä.
Kaunis ilahduttava ele.:)
Kommentit