Kiitollisin mielin

Kävimme Ufan "valkoisella talolla" eli presidentinlinnalla. Linnalta näkyvät aavat maisemat Belaja-joelle. Maisemat jotka eivät ehkä mykistä kauneudellaan, mutta joita tiedän vielä joskus ikävöiväni.

Aivan presidentinlinnan naapurustossa on yksi Ufan monista köyhistä asuinalueista. Pieniä heiveröisiä taloja ilman juoksevaa vettä tai sisävessoja. Aika ironista, mutta kuvastaa tämän maan varjopuolia. Sitä Venäjää jonka moni suomalainen tuntee tai ainakin kuvittelee tuntevansa. Mutta tässä maassa on niin valtavasti muutakin kuin varjopuolia. Äärimmäisen rikas kulttuuri ja ystävällisiä ihmisiä suurilla lämpimillä sydämillä. Niitä tavallisia isejä ja äitejä, siskoja ja veljiä; niin kuin sinä ja minä. Heitä joiden vieraanvaraisuudestaan ja avuliaisuudestaan ei kirjoitella suomalaisissa lehdissä. Heitä joilla ei ikipäivänä ole edes mahdollisuutta matkustaa ulkomaille osoittamaan miten hyviä ihmisiä tästä maasta löytyy.

Olen kuluneen vuoden aikana saanut koskettaa venäläisen kulttuurin pintaa, sen syvemmälle en voi sanoa päässeeni. Olen ollut pelkkä sivusta seuraaja, mutta silmäni ja korvani olen pitänyt auki. Venäjä (se pienen pieni pala jota maasta olen nähnyt) on osoittautunut yhdeksi valtavaksi yllätykseksi ja erittäin positiiviseksi sellaiseksi. En edes tiedä minne "jumalan selän taakse" kuvittelin muuttavani, mutta aika nopeasti minulle selvisi että uusi kotikaupunkimme on hyvinkin moderni ja viihtyisä paikka. Ihmiset ja elämä täällä oli yllättäen meidän kanssamme aivan "samalla sivulla". Kauppojen hyllyiltä löytyi Pampersin vaipoista, Nanin äidinmaitokorvikkeista, Reiman toppahaalareista, Fairyn tiskiaineesta, Omon pyykinpesuaineesta ja Valion maidoista ja jogurteista lähtien kaikki  mitä tarvita saattoi. Rehellisesti sanoen ihan hävettää miten varautuneena tänne lähdin. Kuvittelin Venäjän vuosiemme olevan jonkin sortin selvitytymistaistelua, mutta ne ovakin osoittautuneet vain mahtavaksi seikkailuksi. 

Ennen tänne muuttoa tunsin tasan yhden venäläisen, yli kymmenen vuoden takaisen luisteluvalmentajani. Naisen joka yhä tänä päivänä edustaa minulle täydellisen ystävällistä ja hyvää ihmistä. Hyvin harva tuntemani henkilö on koskettanut minua niin syvältä kuin hän kaikessa lämmössään ja rakkaudessaan. Odotukseni itse venäläisistä olivat siis suomalaisittain ehkä poikkeuksellisenkin korkealla ja ne odotukset ovat totisesti täyttyneet. Vai kuinka muuten voisin saada tuntea oloni niin kotoisaksi maassa jonka kieltä en edes osaa; kaupungissa jossa hädin tuskin kukaan ymmärtää tai puhuu englantia. Sen kotoisuuden tekevät nämä ihmiset: lapsiamme hellivät babuškat, lähikauppojen ja lempikahviloiden tutut iloiset myyjät, maailman ystävällisin autonkuljettajamme, ventovieraat jotka auttavat minua lasten kanssa lentokentillä tai usuttavat kassajonojen kärkeen kun Eevi kitisee kärryissä. En voi sanoin kuvata kiitollisuuttani näille ihmisille, he tuskin alkuunkaan ymmärtävät miten suuri merkitys heidän hymyillään ja avuliaisuudellaan on minulle ollut. 

Tokihan minä tiedostan että niin kaupungin kuin monen muunkin asian suhteen meillä on käynyt aivan järjetön onni. Viimeinen vuosi on antanut meille monta silmät avaavaa ja mieltä avartavaa kokemusta. Pian on kuitenkin aika nöyrin ja kiitollisin mielin jatkaa elämässä eteenpäin kohti uusia seikkailuja...

"A mind that is stretched

by a new experience

can never go back it's 

old dimensions."

Oikein mukavaa ja antoisaa sunnuntaita jokaiselle!