Leffailta

Sunnuntai-ilta, sohvanurkka, herkut ja leffa. Täydellinen tapa ladata akut alkavaan viikkoon. Jos olisin itse saanut päättää meillä olisi pyörinyt joku romanttinen komedia, mutta Eemil valitsi Smurffit elokuvan ja hyvä oli sekin... niin ja oli siinä vähän romanttista hömppääkin mukana.;)


Herkkujen suhteen tapahtui pienoinen ylilyönti, mä en nähkääs lainkaan pysty ajattelemaan että yksi meidän perheen rohmuista puuttuu. Suorastaan kieltäydyn siitä tosiseikasta, joten niin ruokaa kuin herkkujakin tulee tehtyä niin kuin meitä olisi koko porukka koolla. Voi että miten mä odotan että pääsen taas hemmottelemaan armasta aviomiestäni...<3



Pienempänä meillä oli Äitin kanssa tapana pitää tällaisia herkkuiltoja taitoluistelua katsellen. Ihania hetkiä vuosien takaa ja minusta tällaisia muistoja on kiva herätellä henkiin omien lasten kanssa vaikka ei ainakaan vielä taitoluistelua katsella. Ehkä Eevin kanssa sitten joskus..?:) No eilen Eevi meni unten maille heti leffan alkamisen jälkeen, mutta onneksi sain kainaloon yhden ihanan pienen pojankoltiaisen.



Leffa oli siis mitä parhain, suosittelen lämpimästi! Ei ole vaikeaa arvata mitkä herkut upposivat parhaiten Eemiliin.. Noita Marianne karkkeja en kyllä suosittele lapsille. Meillä oli niitä ekaa kertaa niin että Eemilkin sai maistella ja sen jälkeen pestiin kolmesti hampaat kun suklaa ja tahmainen minttu ei meinannut sitten millään lähteä.:D 


No nyt sunnuntai-ilta on vaihtunut maanantaihin ja tällaiset herkut saavat luvan jäädä taakse tulevien arkipäivien ajaksi. Meille kovin rakas Oulun serkku on muuten koko viikon täällä Raumalla, joten innolla odotellaan mitä kaikkea keksitään touhuta yhdessä!:)

Oikein kivaa tulevaa viikkoa kaikille!

Kommentit

LeAnn sanoi…
Oi, kun kivalta kuulosti tuo teidän leffailta. :) Nuo on kyllä parhautta.
Ja herkut aivan ihania...
Ihanaa viikon jatkoa! :)
Unknown sanoi…
Leffaillat on ihania, ihan parasta pään tyhjennystä!;)
Oikein mukavaa viikkoa sinulle myös!!

Suositut tekstit