Koti - Joulu

Koti. Rauha. Joulun tunnelma.


Täällä on vain niin hyvä olla. Ei sen kummempaa.



Rakkaimmat lähellä. Oikeasti miten hyvä mieli voi tulla siitä että törmää omaan mummuunsa Prismassa. Tiedän kyllä että asian fiilistely kuulostaan vähintäänkin oudolta, mutta kaukana kotoa ei paljoa törmäillä tuttuihin saati sitten läheisiin. 

Saavuimme Suomeen siis aamulla. Ajoimme kotiin ja laitoimme saunan päälle. Iltapäivällä menimme koko perhe mieheni vanhemmille syömään. Ensimmäinen ehta oikea suomalainen jouluateria ja vasta uunista nostettu kinkku. Taivaallista. 



Huomenna hääräillään hihat käärittyinä keittiössä. Meillä vietetään joulua meidän perheiden ja sukulaisten parissa jo 23.päivä. Kivaa juhlia ja odottaa pukkia omassa kodissa isolla porukalla.:)


Koitan silti ehtiä tänne huomenna vinkkaamaan teille ylihyvästä Rockyroad-herkusta jota teimme tänä iltana Eemilin kanssa.;)

Mukavaa viikonlopun jatkoa!<3

Kommentit

Unknown sanoi…
Oi, koti-jouluista mä vaan vielä haaveilen. Kun ei ole sitä ihan ikiomaa kotiakaan. :D Olisi ihana saada kaikki rakkaat kerralla, yhtenä päivänä, samoihin juhliin ja vielä omaan kotiin. Nyt juhlittiin joulua monta päivää ja monien eri porukoiden kesken, niin kyllä siinä väsähtää.. Voin sanoa, että on tämä arki tuntunut ihan juhlalta, kun tänne Ruotsin kotiin päästiin takaisin rauhoittumaan kaikesta hässäkästä.
Unknown sanoi…
Ymmärrän täysin yskäsi!;) Toivottavasti teitäkin odottaisi pian omat kotijoulut!!
Itse kyllä vileä haaveilen sellaisesta rauhallisesta kotijoulusta jota voisi valmistella koko joulukuun sen sijaan että bileet laitetaan pystyyn yhdessä tai kahdessa päivässä…:D
Kahtena viime vuotena olemme olleet joulun ulkomailla, joten kaikesta kiireestä ja häsellyksestä huolimatta tuntui ihanalta olla kotona läheisten ympäröimänä.<3

Suositut tekstit