Kvinoa-kanasalaatti
Jos joulupöydän(minun tapauksessani koko joulukuun) mässäilyä voi jotenkin etukäteen pyydellä elimistöltään anteeksi niin tässä siihen oikein oiva salaatti. Löytyy väriä, makua ja ennen kaikkea ravinteita. Pitemmittä puheitta…
Kvinoa-kanasalaatti a'la pienistä nauttija
Tarvitset:
kvinoaa
sitruunan
suolaa ja pippuria
lehtikaalia
paprikan
puolikkaan kurkun
pienen punasipulin
2 porkkanaa
avokadon
persiljaa
broilerin rintafilettä
makeaa chilikastiketta
Keitä kvinoa pakkauksen ohjeiden mukaisesti. Purista kypsän kvinoan joukkoon puolikkaan sitruunan mehu ja mausta vielä ripauksella suolaa ja mustapippuria. Anna hieman jäähtyä. Paloittele paprika, kurkku, avokado, lehtikaali ja persilja. Raasta porkkanat karkeaksi raasteeksi ja suikaloi punasipuli. Lisää vihannekset hieman jäähtyneen kvinoan joukkoon ja sekoita.
Suikaloi broilerin rintafile ja kypsennä pienessä määrässä öljyä pannulla. Mausta haluamallasi tavalla ja lisää suikaleet salaatin päälle.
Nosta salaatti pöytään, lorauta pinalle makeaa chilikastiketta ja nauti!:)
Tällainen lounas meillä tänään ja rinnalle pääsi vielä Leksandin näkkäriä.
Muutenkin takana on oikein mukava päivä eikä vähiten siksi että saimme viime yönä iskän taas muutaman päivän työreissulta kotiin. Me asutaan täällä ykköskerroksessa ja keittiön ikkuna on suoraan etupihalle. Lapsille on tullut tavaksi mennä aina heiluttamaan aamuisin iskälle hänen kävellessään autolle ja tänään Eevi päätti heilutella läpi aamupäivän. Touhut ja leikit keskeytyivät aina ihan yhtäkkiä ja hän kipitti innoissaan keittiöön, työnsi tuolin ikkunan eteen ja kiipesi heiluttelemaan. Jotenkin niin ihanaa kun Eevikin alkaa jo konkreettisesti osoittaa että kaipaa ja ajattelee meitä vanhempia silloinkin kun ei olla läsnä.<3
Eemil taas osoitti tänään hyvinkin konkreettisesti kuinka IN äiti on tällä hetkellä. Kokkailin ruokaa ja meillä oli hieman eriävät mielipiteet siitä voiko toiselle yllätykseksi ostaman paketin avata itse… No luonnollisesti ei voi ja sanaharkka loppui hyvinkin lyhyeen. Eemil meni olkkariin leikkimään, mutta palasi hetken päästä kiukusta punaisena dinosauruksensa kanssa keittiöön. Asetti dinon mun jalkojeni juurelle ja totesi -"Toivottavasti toi muuttuu kohta oikeeksi ja syö sut!" ja juoksi pois.
-Jaa, eipä siinä sitten mitään… Mahtaa dinolla olla mehevät sapuskat!;D
Oikein kivaa viikon jatkoa muruset!!:)
Kommentit