Pari putiikkia

Vuorossa ihania putiikkeja Tukholman vanhasta kaupungista. Meidän muutama Tukholma-päivämme olisi minun osaltani kulunut helposti pelkässä vanhassa kaupungissa haahuiluun.. vanhat ikkunoiden karmit, portit ja kapeat käytävät jaksavat vain aina ja joka paikassa ihastuttaa. Muutamaan ensimmäiseen esittelemääni putiikkiin ihastui myös Eemil..;)






Tällaisessa karkkikaupassa aikuisetkin muuttuvat lapsiksi, mutta oma lemppariputiikkini oli yksi vanhan kaupungin ihanista lelukaupoista. Mikä paikka ja mitkä värit! En voi yksinkertaisesti käsittää miksi suomalaiset lelukaupat ovat aina niin tylsiä muovihirvityksiä myyviä ryjälaareja(nainen aikuisen naisihmisen näkökulmasta :D). Äitinä kyllä veisin lapseni paljon mieluummin tällaiseen kauppaan.






 Hirveän suurta yllätystä ei tarjonnut Eemilin tämänkään kertainen leluvalinta ja mukaan tarttui tutusti pikkuauto. Ja hienointahan koko hommassa oli se että poika sai itse hoitaa kassa-asioinnin.:)

Vanhan kaupungin pienet käsityö- ja sisustusputiikit olivat myös houkuttelevan näköisiä, mutta harvassa maltettiin meidän suurella kokoonpanollamme pistäytyä sisällä asti ja ehkäpä hyvä niin!;) Yksi kaupoista oli pastellisävyisine kankaineen kuitenkin vastustamaton..
Seuraavan kuvan tyynyt olivat ylisöpöjä ja yksi hassun hauskoista bussityynyistä ostettiin meidän automme uudeksi vakiovarusteeksi. Eemil on nimittäin useilla pitkillä ajomatkoilla kaivannut tyynyä takapenkille päiväunien avuksi ja nytpä on pojalla hienoin tyyny ikinä.


Voisiko tällaisen lipun virittää omaan ikkunan- tai oven karmiin?:)
 Ja seuraavat valot voisin ilomielin viritellä myös omaan pihaani tulevien kesäiltojen iloksi! Eipä tarvitsisi murehtia iltojen pimenemistä jos jotain näin sympaattista roikkuisi puista ja pensaista.:)

Näistä elämän pienistä iloista on hyvä jatkaa tulevaan viikkoon joka päättyy tämän kesän ehdottomaan kohokohtaan eli parhaan ystäväni häihin. Herkin ja hyvin hyvin onnellisin mielin odotan tulevaa lauantaita ja sitä kun Suomen suvi kohtaa kesän kauneimman morsiamen.<3

Kommentit

Suositut tekstit