RatiRitiRallaa

... tuli talvi halla.


Meitä odotti täällä luminen kaupunki ja voi miten innoissaan Eemil oli! Viime talvena saimme nauttia lumesta kovin lyhyen ajan, Jenkeissä sitä ei ollut käyttännössä lainkaan. No veikkaan että tänä talvena lunta ja pakkasta riittää...


Nämä kuvat ovat maanantailta. Leikimme pihallamme usein parin kymmenen vuotiaan pojan kanssa ja maanantaina käynnissä oli lumisota. Pojat vastaan minä ja Eemil heilui innoissaan mukana yrittäen lähinnä päästä hangessa eteenpäin. En ymmärrä miten lapsena jaksoi juosta ja pelata koko päivän, olin  tunnin jälkeen aivan puhki!

Lumileikkien jälkeen lähdimme kauppaan, Eemil halusi kuitenkin mehulle Jamaicaan ennen ruokakauppaan menoa. Raikas talvisää ja leikit olivat saaneet pienen miehen myös nälkäiseksi ja mikä maistuisikaan pelien päätteeksi paremmin kuin pannukakku!



Eilen lämpötila kipusi plussan puolelle ja heti aamusta täytyi mennä tekemään tietysti lumiukko. 


Oltiin kauhean ylpeitä meidän aikaansaannoksesta..:) 

Meidän lähikaupassa on sisällä pieni sisustus-/kukkakauppa jota pitää tosi mukavan oloinen nuori nainen. Ostin häneltä ennen Suomeen saapumista kauniin käsintehdyn kranssin äidille. Edellispäivänä ruokakaupassa ollessamme kukkakauppias ojensi minulle lumiukon nenänä olevan gerberan. Miten sitä ilahtuukaan tuollaisesta pienestä eleestä. Meillä ei ollut kotona maljakkoa johon kukka olisi kunnolla istunut joten päätimme viedä sen lumiukon nenäksi ilahduttamaan pihapiirimme muitakin asukkaita..:)



Oikein mukavaa torstaita, me yritämme parhaamme mukaan puhallella näitä Venäjän lumia myös sinne koti Suomeen!



Kommentit

Suositut tekstit