La Ruche

Menimme sunnuntaina syntymäpäivieni kunniaksi syömään La Rucheen.


Ravintola sijaitsee oman asuintalomme kanssa samassa korttelissa, mutta minä ja lapset emme olleet käyneet siellä aiemmin. Ravintola lienee kaupungin hienoin, joten tästä syystä siitä ei ole muodostunut mitään vakkarilounaspaikkaa.


Aluksi pöytään tuotiin rentoa pikkupurtavaa italialaiseen tapaan; oliiveja, vehnätikkuja ja pestoa. 

Meidän alkupalamme olivat tällä kertaa ERITTÄIN lihaisat..

Seuraavaksi minun kampasimpukkani ja mieheni gazpacho.


Siirrytäämpä sitten jälkiruokiin jotka olivat taivaallisia. Olimme ennestäänkin hyvän ruuan ystäviä, mutta ihan pelottaa millaisia kulinaristeja meistä on täällä Venäjällä tullut..


Oli muuten jotenkin huvittavaa kun mietimme saman tasoista ravintolaa Helsingissä.. ei tulisi pieneen mieleemmekään mennä Suomessa vastaavaan gurmee ravintolaan lasten kanssa. Täällä Eemilille tuotiin värityskirja, huopa lepäämistä varten ja tarjouduttiin tekemään pienempi pasta-annos pienelle miehelle. Lähipöydän pariskunta katseli hymyillen lapsia, kun Suomessa oltaisiin mitä luultavimmin nyrpistelty nenää ja kalliit hanhenmaksat olisivat menneet väärään kurkkuun. Tässä se kulttuuriero jota ulkomailla asuessa eniten rakastan, lapset saavat näkyä ja kuulua. Lapsille täytyy vain opettaa miten ravintoloissa (siis muissa kuin McDonaldseissa, Rossoissa ja Hesburgereissa) käyttäydytään ja silti on muistettava että lapset ovat aina ja vain lapsia.:) 



Kommentit

Suositut tekstit