Väsy ja virkistys
Viime aikoina Eevi on nukkunut melko katkonaisesti, mikä on johtanut luonnollisesti siihen että mun silmieni aluset ovat pian tummemmat kuin yö.. Toisen lapsen kanssa tämä väsymys on ollut silti paljon helpompaa kuin ensimmäisen kanssa. Johtuneeko se sitten siitä että nyt ei ole yksinkertaisesti aikaa rypeä siinä omassa unen tarpeessaan. Uskon myös etteivät asiat märehtimällä parane, päinvastoin. Mieluummin kannattaa lähteä ulos! Tänään tuli taas todettua että mikään ei piristä niin kuin raikas ulkoilma. Pakkastakin oli kesyt -10 astetta, joten kelpasi taas muutaman hyisen päivän jälkeen ulkoilla.
Kävimme vielä iltapäivällä Megassa luistelemassa ja hakemassa muutaman jutun jotka vien kaunistamaan meidän Suomen kotia. Huomenna onkin tiedossa taas pakkaamista.. blaah..
Tässä kaksi Eemilin pihakavereista. Yksi siskoksista puuttuu kuvasta, he ovat nimittäin kolmoset.
Eräs vanha mies lapioi pihan lapsille ison lumikasan josta laskea liukurilla tai pulkalla. Miten hellyyttävää vaivannäköä ja samainen ukkokulta koristeli myös pihan kuusen. On muuten sympaattisin kuusi mitä olen ikinä nähnyt.:)
Aika paljon tämä muistuttaa lasten vapain käsin koristelemalta ja se siinä ehkä parasta onkin!
Voi että mä odotan suojakelejä, silloin alan pommittamaan lumipalloilla noita jäätikkuja katon rajasta alas. Viiton sitten nolona lapseni suuntaan jos pallo rävähtää ikkunaan; juu, mun kaksi vuotiaallani on jo aika rautainen heittokäsi..:D
Eevi nukkui ulkoiluhetken tuttuun tapaansa vaunuissa.
Täällä ulkoillessa pääsevät muuten Uggit oikeuksiinsa tai ihan mitkä tahansa LÄMPIMÄT talvikengät.
Ja seuaava kuva on huomattavasti fressimpi näin kun mustat silmän aluset on leikattu pois.
Mutta oikein reipasta ja raikasta alkanutta viikkoa kaikille!
Kommentit