Ol niingon gotonas!

Toisin kuin useimmat miehet Eemil osaa tehdä vaateliikkeissä olonsa kotoisaksi. Varsinkin venäläisissä vaateliikkeissä. 

Ensin survotaan isän sovituskoppiin, keikutaan kopin tuolilla ja (kuten arvata saattaa) tullaan sieltä pää edellä alas. Naismyyjä ei kestä Eemilin teelautasen kokoisista silmistä vuotavia krokotiilin kyyneleitä ja alkaa oitis järjestellä pojalle muuta ajateltavaa. Pian poika istuu nojatuolissa, siemailee juomaa pienestä posliinikupista edessään iPad ja suklaarasia. Me vanhemmat olemme helpottuneita siitä että kukaan täällä ei ymmärrä suomea. -Se on sitten tasan yksi pala ei koko rasiaa vaikka se siihen tuotiinkin. Piste.
Loppuajan Eemil pelaa myyjän kanssa Hugoa ja minä ja mieheni saamme rauhassa katsella ja kierrellä.

Meidän vieressä olevan ostoskeskuksen liikkeet ovat myös poikamme mieleen. Niissä työskentelee pääasiassa nuoria naisia joiden suu kääntyy aina hymyyn Eemilin astuessa sisälle. Välillä poika pelaa myyjien kanssa hippaa tai piiloa, välillä hän saapuu tiskin takaa taskut täynnä karkkeja joita äiti sitten vähin äänin jemmaa poikaparalta.


Viimeisin tapa viihtyä vaateliikkeissä on suositeltava keino myös aikuisille miehille; pystyssä nukkumisen jalo taito. Etsitte vain liikkeestä jonkin sopivan rauhallisen kulman ja laitatte simmut kiinni.;)

 Mukavaa alkanutta viikkoa!


Kommentit

Johanna sanoi…
Hih, ihana Eemil <3 Viimeinen kuva on paras :)
Unknown sanoi…
Eemil nukkuu missä vaan ja milloin vaan, mutta tuolloin oli itsellä naurussa pidättelemistä.:)

Suositut tekstit