Katse eteenpäin

Elokuu enteilee minulle jo vahvasti syksyn saapumista vaikka tänäänkin nautimme ihanan helteisestä päivästä uimarannalla. Mitä pidemmälle tätä kuuta kuljetaan sitä enemmän mieltäni kutkuttaa tulevan kauden pukeutuminen. Mieli halajaa jo kerroksia, runsaita asusteita, syviä värejä ja lämpimiä neuleita. Nytpä siis seuraa asupostausta piiiitkästä aikaa, tällä kertaa meistä perheen tytöistä. Kuvat on napattu tämän viikon Lahti/Heinola visiitiltämme ja tuolloin ilma oli viileä ja sateinen. Päälle valikoitui syksyisempää väriä ja pitkää lahjetta..


Eeville löytyi Hennesiltä ylisöpö hiuspanta, jota tasaisin väliajoin etsittiin pöytien ja tuolien alta kun neiti viskoi sitä sinne tänne.:D Hennesiltä löytyi myös kiva puolihame, jota tullaan varmasti käyttämään ahkerasti kun sukkahousukelit virallisesti alkavat.




Oma tummanpunainen toppini löytyi Tukholman Warehousilta. Rakastuin päätä pahkaa kyseisen merkin vaatteisiin. Niin minun tyylisiäni klassisia ja kevyitä vaatteita ja vielä edulliseen hintaan. Olisin löytänyt liikkeestä tusinakaupalla vaatekaapin luottokappaleita, mutta pitäähän sitä joku roti hommassa pitää..;)


"Wannabe-nahkaa" on housujen muodossa nyt kaupat pullollaan ja minäkin olen niihin kovasti tykästynyt. Pientä extraa ja rouheutta perus mustiin housuihin.


Ja lopuksi vielä vähän asusteista. Laitoin pihahommien ja istutustöiden valmistuttua pitkästä aikaa rakennekynnet ystäväni häitä ajatellen ja kyllä ne vaan niin kivat ovat varsinkin tällaiselle laiskalle lakkaajalle. Viime huollossa poikkesin tavanomaisesta ranskalaisesta ja valitsin vähintään yhtä ajattoman punaisen värin geeliini. 
Tänä kesänä löytyi myös vihdoin se kello. Olen oikeasti katsellut ja etsiskellyt ikuisuuden kelloa joka todella kolahtaisi ja yhtenä päivänä tämä kaunokainen se vain tikitteli kultasepänliikkeen ikkunalta suoraan sydämeeni.


Viimeisenä minun silmäteräni. Klassinen ja ajaton. Juuri sitä mitä laukulta kaipaan. 

Nytpä tuli sitten vaihteeksi tällaista hömpöttelytekstiä, mutta pitipä meidän Lahden reissumme vielä paljon paljon mukavampia asioita sisällään. Eemilhän totesi haluavansa muuttaa kyseiseen kaupunkiin(epäilen että HopLopilla oli osuutta asiaan...;D). Oli vain niin ihana tavata ystäviä, puistoilla, syödä hyvin ja ennen kaikkea olla koko perhe taas kasassa!<3

Ihanan helteistä elokuun viikonloppua jokaiselle!!

Kommentit

Suositut tekstit