Pieni huoli

Viime keväänä kun palasimme kotiin Suomeen mielessäni oli yksi huoli tulevaa vuotta ja seuraavaa Venäjälle lähtöä ajatellen. Lapset ovat meillä jo elämän tilanteesta johtuen kotona eikä päiväkoti ole edes vaihtoehto, niinpä sitä vähän väkisin tulee mieleen tajuaako itse opettaa lapselle lähimainkaan kaikkea mitä pitäisi. Lapset ovat lapsia ja Eemil on vasta 3-vuotias, mutta Eemil on myös meidän ensimmäisemme. Eihän minulla ollut harmainta hajua miten Eemil alkaisi oppia esimerkiksi numeroita tai kirjaimia, pitäisikö meidän alkaa jossain kohti erikseen opettaa niitä ja miten? 

Noh meillä on täällä Raumalla käynyt aivan järkyttävän hyvä tuuri, sillä meillä on maailman ihanin ja kannustavin neuvolatäti. Hän osasi minua tässäkin pulmassa auttaa(tai pikemminkin rauhoitella): 

"Ei teidän tarvitse mitään ruveta opettamaan, Eemil alkaa itse kysellä kun on sen aika. Lapsi pitää kyllä itse huolen oppimisestaan jos vieressä on vanhempi jolla on aikaa auttaa ja vastata kysymyksiin." Tuosta keskustelusta ei ollut kulunut varmaan viikkoa pidempään kun meidän kotiimme oli pöllähtänyt pieni kirjain-/numerohaukka. -"Äiti mikä on Pekan kirjain, entä Lotan? Miksi banaani alkaa pehmeällä eikä kovalla P:llä? Voisiko Pekankin P:n vaihtaa B:hen? Äiti, lasketaan montako autoa tuolla on. Lasketaan montako pikkukiveä on meidän pihassa. Äiti, piirrä mulle kolmio! Mikä on suorakulmio? Miksi siinä on neljä eikä kuusi kulmaa?" Lista olisi loputon, mutta neuvolatätimme sanat pitivät niiin paikkansa!! Eemilillä on tällä hetkellä hirveä draivi päällä uusien taitojen oppimisen suhteen, niinpä meillä on hankittu avuksi tehtäväkirjoja. Niistä ainakin meillä tykkää sekä lapsi että vanhempi. Täyttäminen on kivaa ja kallisarvoista yhteistä aikaa, jolloin Eemilkin saa kaipaamaansa jakamatonta huomiota. 

Tehtäväkirjat lähtevät tietysti Venäjälle mukaan ja niistä saakin hyvää ajanvietettä syksyn sateisemmille päiville. Kirjoja löytyy meiltä vähän joka lähtöön ja on tosi ilahduttavaa huomata että Eemil tykkää täyttää niistä ihan jokaista.

Lempparikirja taitaa kuitenkin olla Mahtava matikkamatka. Poika voisi kuluttaa päivät pitkät numeroiden ja lukujen pähkäilyyn ja tämä kirja on siihen hommaan aivan mahtava apuväline!

Kaikkea sitä äitinä miettii ja huolehtiikin, mutta yksi huoli on tänä kesänä poistunut. En todellakaan kuulu niihin vanhempiin jotka yrittämällä yrittävät opettaa lapsensa vaikka lukemaan ennen koulua tai ylipäätään puskevat lapsiaan eteenpäin jotta nämä oppisivat kaiken muita ikäisiään aiemmin. Uskon että kaikilla on se oma paras ikä oppia, toinen kävelee 9 kuukauden ikäisenä, toinen puolitoista vuotiaana. Toinen lukee 5-vuotiaana, toinen taas harjoittelee lukemista vielä ekaluokan joulunakin. Kaikki oppivat kyllä joskus, ratkaisevaa on se mitä viestejä lapselle annetaan erityisesti silloin jos jonkun taidon opettelu vie muita lapsia enemmän aikaan. Oppimisen halu on jokaisella lapsella sisäsyntyinen, se kulkee jokaisen ekaluokkalaisenkin koulurepussa vakiovarusteena. Valitettavasti senkin voi onnistua hitaasti mutta varmasti tappamaan vaatimalla lapselta liikaa tai olemaan kokonaan välinpitämätön tämän oppimista kohtaan. Niin hartaasti toivon että kaikki tämän syksyn ekaluokkalaiset pääsisivät nauttimaan täysin siemauksin oppimisen ilosta omien vanhempiensa ja opettajiensa täydellä tuella!

Kivaa keskiviikkoa ihmiset! 

Täällä on täysi pakkailu härdelli käynnissä ja huomenna edessä on taas maan vaihto..:)