Kaalipataa kerran syksyssä
Otsikon mukaisesti jo pienestä tytöstä lähtien kerran syksyssä on ollut pakko saada isän valmistamaa kaalipataa. Nykyään hievoisen välimatkan vuoksi iskän patakattilan ääreen ei ihan niin vain pistäydytäkään, niinpä valmistus jää omalle kontolleni. Muiden tekemä ruoka maistuu aina paremmalle, mutta aika herkulliseen tulokseen silti päästiin ominkin avuin.;) Tässä ruokalajissa on verrattain aika vähän raaka-aineita ja sen vuoksi suurta roolia esittää maustaminen ja valmistustapa.
Syksyinen kaalipata a'la Pienistä nauttija
Tarvitset:
1 keräkaalin
2 sipulia
400g jauhelihaa
tummaa siirappia
3 lihaliemikuutiota
suolaa ja mustapippuria
valkopippuria
voita paistamiseen
Lisäksi:
riisiä
Paloittele keräkaali. Paista kaalit voissa pannulla 4-5 eri erässä(koska kaalia on paljon). Kun kaali alkaa saada väriä pintaansa lisää joukkoon hieman tummaa siirappia, suolaa ja mustapippuria. Siirrä hieman ruskistuneet ja pehmenneet kaalit suureen pataan, lisää pannulle voita ja laita seuraava kaalisatsi ruskistumaan.
Kun kaikki kaalit on ruskistettu lisää pataan vettä niin että kaalit juuri ja juuri peittyvät. Laita pata liedelle kiehumaan ja heitä joukkoon kaksi lihaliemikuutiota.
Laita tämän jälkeen jauheliha pannulle ruskistumaan yhden lihaliemikuution kera. Pilko sipulit isohkoiksi lohkoiksi ja lisää pannulle kypsän jauhelihan joukkoon. Mausta pehmenneet sipulit ja jauheliha maltillisesti valkopippurilla. Halutessasi joukkoon voi laittaa myös grillaumaustetta tai jauhelihamaustetta.
Lisää lopuksi jauheliha kaalien sekaan ja anna kiehua hiljalleen ainakin tunnin.
Tämän jälkeen voit lisätä pataan vielä siirappia ja myös veden lisääminen voi olla tarpeen. Kun maut ovat mielestäsi kohdallaan anna padan kiehua vielä toisen tunnin.
Tarjoile keitetyn riisin kera. Jos olisimme Suomessa rinnalle pääsisi ehdottomasti myös murskattuja puolukoita tai puolukkahilloa.:)
Tämä ruoka edustaa minulle sellaista lapsuuden makumaailmaa ja hyvin tämä maistui meidänkin muksuille. Toiseksi minun ei tule juuri kokattua muuta kuin kukka-ja parsakaalia joten hyvä että edes yhden säälittävän kerran vuodessa lapset pääsevät maistelemaan perinteistä keräkaaliakin.:)
Oikein kivaa ja herkullista alkavaa viikkoa jokaiselle!
Kommentit