Kaksi viikkoa

Heipparallaa! Minäpä olen jo kaksi viikkoa vanha viikari. Vaikka äiti on pukenut minut sitruunankeltaiseen en kuitenkaan ole kirpeä saati sitten hapan tapaus, mutta tykkään murista. Kyllä murina ja narina ovat oikeastaan ainoita ääniä joita minusta lähtee, paitsi kerran piti huutaa kurkku suorana kun äiti ajeli kaupungista kotiin ja minun tuli takapenkillä kauhea nälkä... 

Hereilläoloaikani on viime päivinä moninkertaistunut, tosin nukun yhä suurimman osan päivästä. Valveilla ollessa tykkään katsella ikkunoita ja lamppuja, valot kiinnittävät huomioni. Mutta aika hämmentävää tämä kaikki on kuten ilmeistäni saattaa päätellä.. 

Söpöydessäni olen vertaani vailla, suorastaan syötävä; ainakin äidin ja isän mielestä. Isoveli ja isosisko pitävät myös minusta hyvää huolta, antavat tuttia kun hermoni meinaavat mennä ja ottavat syliinkin. Syli onkin minusta kaikkein paras paikka maailmassa.<3

Haluan lähettää paljon terveisiä erityisesti kaikille niille elämässäni tärkeille ihmisille joita en ole  vielä päässyt livenä tapaamaan! Ihan pian me jo nähdään, sillä kevät on jo pitkällä...;)