Testing testing Chia-suklaakakku

Olen jo pidemmän aikaa halunnut testailla raakakakun tekemistä, mutta se on aina jotenkin jäänyt ja unohtunut. Nyt törmäsin mun ikilempparini Kinuskikissan sivuilla Chia-suklaakakun ohjeeseen ja pakkohan sitä oli kokeilla. Tässä ohjeessa käytetään myös soijajogurttia joten jos haluaa vetää ihan täysin raa'alla linjalla niin sen voi korvata hedelmäsoseella ja lisäämällä kookoskerman määrää. Itse käytin ohjeen mukaisesti soijajogurttia. 

Tämän kakun valmistuksessa hyvä puoli helppouden lisäksi oli myös se että agavesiirappia, soijajogurttia ja kookoskermaa lukuunottamatta kaikkia aineksia löytyi meillä valmiina kaapista.  Tähän asti meillä on käytetty Cocovin jauheita lähinnä smoothieihin joten ihan kiva kokeilla käyttää niitä vähän toisenlaiseenkin tarkoitukseen.

Tein ohjeeseen pieniä muutoksia, joten Kinuskikissan alkuperäisen ohjeen löydät täältä.

Chia-suklaakakku (Kinuskikissa)


Pohja:

0,5 dl auringonkukansiemeniä
1 dl cashewpähkinöitä
0,75dl kookosjauhoja
1,5 rkl raakakaakaojauhetta
0,3dl vettä
2 rkl agavesiirappia
1,5 rkl kookosöljyä

Täyte:

3dl kookoskermaa
3dl vanilja-mustaherukkasoijajogurttia
1,5 dl raakakaakaojauhetta
1 dl kookosöljyä
1 dl agavesiirappia
1 dl chia-siemeniä

Pinnalle:

raakakaakaojauhetta
kuivattuja mansikoita

Vuoraa ensin pienen irtopohjavuoan(17cm) pohja leivinpaperilla ja sivele reunoille kookosöljyä. 
Hienonna auringonkukansiemenet ja pähkinät tehosekoittimella ja yhdistä ne kookosjauhojen ja kaakaojauheen kanssa. Sekoita joukkoon vesi, agavesiirappi ja nestemäinen kookosöljy(kookosöljy muuttuu valkoisesta tahnasta nestemäiseksi esimerkiksi lämpimässä vesihauteessa) ja painele seos vuoan pohjalle. 

Valmista sitten täyte mittaamalla kaikki ainekset chia-siemeniä lukuunottamatta tehosekoittimeen ja pyöräytä ne sekaisin. Lisää lopuksi chia-siemenet lusikalla sekoittaen ja kaada täyte vuokaan. Nosta jääkaappiin jähmettymään 3 tunniksi ja koristele vuoasta irroittamisen jälkeen kaakaojauheella ja mansikoilla. 

Tarjoa hyvän kahvin kera!:)


Kakku on suussa sulavan pehmeää ja chia-siemenet tuovat kivasti pientä jujua rakenteeseen. Itse asiassa chia-siemenet olivat kakun hyydyttäjinä siinä määrin iloinen tuttavuus että aion kokeilla niitä myös perinteisemmän kakun hyydyttäjinä. 
Ja tämä kakku meni muuten läpi myös kersojen kohdalla!;)


Mukavaa ja herkullista alkanutta viikkoa jokaiselle!!:)


Kommentit

Suositut tekstit