Pink Power


Jos syksyllä tekee mieli ostaa syvän sävyisiä huulipunia niin keväällä ihan parhautta on metsästää raikkaita ja heleitä huulikiiltoja. Olen itse jo pitkään haaveillut kunnolla pinkistä kiillosta ja nyt aivan täydellinen yksilö sekä väriltään että koostumukseltaan vihdoin löytyi; nimittäin YSL:n Volupté Tint-In-Oil sävyssä Cherry My Cherie 5. Tässä kiillossa on ensinnäkin kunnolla sitä itse väriä ja väri myös pysyy pitkään huulilla vaikka kiilto olisikin jo kulunut huulien pinnalta pois. Kiilto jättää huuliin nimensä mukaisen suorastaan öljyisen pinnan joka sopii täydellisesti kevääseen ja tietysti myös kesään.  Nyt kaikki arkeen pientä piristystä kaipaavat siis huulikiilto-ostoksille!;)

Pinkki ja vaaleanpunainen ovat muutenkin viime aikoina mielyttäneet mun omaa silmääni ehkä normaaliakin enemmän, liekö syynä yritys kompensoida tätä meidän kodissa vallitsevaa määrällistä (Huom! Ei siis laadullista) miesvaltaa..:D 


Vaaleanpunaista tuntuu ihan puolivahingossa eksyvän myös vaatekaappiin. Tämä Vilan tunika oli mulla sovituskopissa sekä valkoisena että vaaleanpunaisena mutta jälkimmäiseen päädyin. Valkoisia tunikoita tosin löytyy vanhasta takaa jo niin paljon että ihan hyvä saada vähän väriä valikoimiin. Tunikat ovat myös näin raskauden jälkeen verrattoman käteviä vaatekappaleita, niitä kun voi käyttää mukavasti legginsien kanssa ja väljät mallit myös piilottavat aika tehokkaasti tätä löysää keskivartaloa ja jäljelle jääneitä extrakiloja. En totta puhuen halua vielä edes yrittää kiskoa esimerkiksi normaaleja farkkuja jalkaani koska tiedän että siitä seuraa vain turhautumista ja ärsyyntymistä. Vartalon muuttuminen jos mikä on raskauden aikana luonnollista, mutta en kuitenkaan suoranaisesti kaipaa mitään muistutteluja kaikista odotusaikana vetämistäni suklaapatukoista ja pullista..:D Jumppaillaan ja syödään siis hetki ensin terveellisesti ja siirrytään sinne oman vaatekaapiin taaimmaiselle housuhyllylle vasta sen jälkeen..;)


Harmaa neule on myös Vilalta ja napakan neuloksensa vuoksi se soveltuu kevätauringon lämmittäessä myös päällitakkina pidettäväksi.


Seuraavaksi jaankin teille yhden raakakakun ohjeen jota tein ensi kertaa eilen ja yllätyimme molemmat mieheni kanssa iloisesti. Oikeasti hyvän makuista ja kuohkeaa tarjottavaa ja valmistuikin nopsasti ja pienellä vaivalla.:) Nyt ruvetaan valmistautumaan Eemilin luistelukouluun joka on tänään poikkeuksellisesti ihmisten aikaan aikaisen aamun sijaan(mikä onni kun iskä on taas työreissussa) ja sieltä siirrytäänkin sitten kavereiden kanssa puistoilemaan. Tavoitteena vetää muksut päivän aikana niin piippuun että meillä sammutaan illalla kello kahdeksan niin mä pääsen häärimään parin kasvatustieteen artikkelin kimppuun ja ainakin leikkimään että tässä kopassa liikkuu vielä jotain järjellistäkin...

Hauskaa sunnuntaita siis kaikille!




Kommentit

Suositut tekstit