Bella Italia

Tänään oli sellainen laiska sunnuntai. Käväisimme Equatorissa (aika lähellä sijaitseva ostoskeskus) lounaalla ja muutamassa liikkeessä vierailtuamme palasimme takaisin kotiin. Päivän saalis oli kiva neule Eemilille, puuroja ja maitoja Eeville sekä herkullinen lounas.

Lounas nautittiin tällä kertaa Bella Italiassa. Ravintola sijaitsee ostoskeskuksen kellarikerroksessa ja totta puhuen miljöö jossa ravintola majailee ei ole erityisen idyllinen. Ravintolaan sisään astuttuaan sitä kuitenkin aika nopeasti unohtaa missä onkaan.:)

Ravintola henkii Italiaa nimeä, sisustusta ja annoksia myöden. Keittiön antimista vastaa italialainen kokki ja menu lukee venäjäksi ja italiaksi... eli me arvuuttelemme kahden vieraan kielen keskellä mitä mahdammekaan olla taas tilaamassa..;)


Ravintolasta voi ostaa myös kotiin viemisiä. Tämä hyllystö juustokaappeineen on niin houkuttelevan näköinen.






Myös kaloja voi ostaa kotiin valmistettavaksi.

Joka sunnuntai ravintolassa on "lasten päivä", jolloin lapset saavat itse tehdä omat pizzansa. Mikä mahtava idea!! Harmi että Eemil on vielä liian pieni moiseen varsinkin kun tämä kielimuuri on toistaiseksi ylitsepääsemättömän korkea.


Otimme mieheni kanssa samat alkuruuat. Raakaa tonnikalaa soseutettujen vadelmien ja salaattipedin kera. Päällä vielä (omien makunystyröideni tulkitsema) maidosta ja sokerista tehty jäädykenokare.Yhdistelmä kuulostaa todella oudolta, mutta oli äärimmäisen herkullinen!!


Simpukkakeitto
Cappuccinon seuralaiset.


Laiska ja herkullinen sunnuntai. Huomenna siis tiedossa reipas ja terveellinen maanantai..:)



Kommentit

Suositut tekstit