Elämästä, onnesta ja kasvusta

Ensimmäisen viikon luennot ohi. Päässä pyörii noin tuhat asiaa ja mieli koittaa muistella kaikkia niitä uusia käsitteitä. Opiskeluasiat tulevat uniin joka yö, jotain siis varmaan mun kopassani nyt tapahtuu.. Viisi vuotta kotona on aiheuttanut ainakin sen että tiedonjano on nyt valtava. Miten ihanaa on oppia uutta, pohdiskella asioita ja huomata vielä muistavansakin jotain.

Kasvatustiede, psykologia ja ihmisimieli on aina ollut minusta valtavan kiehtova aihe. Ensimmäinen kurssini käsittelee kasvatustiedettä yleisellä tasolla ja pienten lasten äitinä se ei vain liippaa läheltä vaan osuu ja uppoaa täysillä. Miten näitä lapsia tulisi kasvattaa? Seuratako vain luontoa ja omaa intuitiota vai pitäisikö sittenkin hieman pohdiskella ja ottaa asioita huomioon? 

Kasvatuksen saralla jokainen taplaa tavallaan ja hyvä niin. Yksi asia näillä luennoilla on kuitenkin noussut minulle todella vahvasti esiin ja se on onnelliseksi kasvattaminen. Ehkä se on jokaisen kasvattajan luonnollinen pyrkimys, mutta ainakin itse koen että siihen tulee kiinnittää vielä hitusen enemmän huomiota. Tottakai toivon lapsistamme kasvavan ihmisiä jotka sopeutuvat yhteiskuntaan ja sen sääntöihin, mutta ennen kaikkea toivon että heistä kasvaisi onnellisia lapsia, onnellisia nuoria ja lopulta onnellisia aikuisia. Että he kokisivat kohtalonsa olevan omissa käsissään, sitä kautta luottaisivat elämään ja sen kantavaan voimaan. Käyttäisivät mahdollisimman paljon omaa kapasiteettiaan. Toteuttaisivat unelmiaan. Ennen kaikkea oppisivat kuuntelemaan muita, jakamaan omaa tietoaan, mutta myös omaksumaan uutta perpektiiviä asioihin toisilta.

"Everyone you'll ever meet

knows something you don't."

-Bill Nye

Pelkäksi tottelevaiseksi kasvattamisella ei saavuteta onnellista ihmistä. Pitäisi keskustella ja haastaa lasta itseään pohdiskelemaan asioita. Löytämään uusia kulmia ja näin laajentamaan omaa ymmärrystään. Eevin kanssa se ei vielä todellakaan onnistu, Eemilin kanssa osittain. Meillä on kuitenkin paljon asioita joista ei ainakaan useimmiten neuvotella, kuten se milloin mennään nukkumaan, mitä syödään tai mitä puetaan päälle. Se että lasta "pakottaa" tekemään asioita joita hän ei halua on ihan hyvää elämänkoulua tulevaa varten ja ihan rehellisesti ja itsekkäästikin sanottuna helpottaa myös meitä vanhempia. Pitää vain tottua siihen tosiasiaan että aina ei saa omaa tahtoaan läpi. Yhtäläisen tärkeää olisi muistaa kuunnella lapsen mielipiteitä ensin pienemmissä asioissa ja vähitellen hänen kehittyessään myös niissä suuremmissa asioissa. Itselleni tämä on yksi suurimmista haasteista vanhempana. Miten luoda riittävä kuri suhteessa riittävään joustavuuteen. Välillä mennään taatusti metsään puolin ja toisin, mutta ei auta kuin luottaa siihen että oma hyvä pyrkimys oikeaan tasapainoon riittää.

"It's not our job to toughen our children

to face cruel and heartless world.

It's our job to raise children who will make the world 

a little less cruel and heartless."

L.R. Knost

Aikuisten onnellisuudesta haluan vielä kirjoittaa muutaman sanan jotka liittyvät unelmiin. Ei missään tapauksessa ole oikeita tai vääriä unelmia, mutta on olemassa haaveita joista unelmoimiseen kannattaa käyttää enemmän aikaa ja puhun nyt niistä haaveista jotka voi ihan itse toteuttaa. Sitä voi nähdä päiväunia lottovoitosta, mutta todennäköisyys sen haaveen toteutumiselle on kovin pieni. Toteuttamiskelpoiset unelmat(vaikka ne olisivatkin hyvin pitkän tähtäimen haaveita) sen sijaan tuovat päämääriä tulevaisuuteen ja juuri sitä tunnetta että voi itse luoda omaa onneaan.  Eikö juuri siinä voisi olla onnen avain? 

Tällaista pohdiskelua tällä kertaa. Välillä tekee hyvää pysähtyä ajattelemaan. Kuuntelemaan mitä tällä maailmalla ja elämällä on sanottavana. 

"Earth has music

for those who listen."

-Shakespeare

Nyt helteistä ja aurinkoista viikon jatkoa!:)