Raum o ain Raum
Aina välillä iskee sellainen hetki kun ymmärtää miten järjettömän rakas tämä pieni ja piskuinen kotikaupunki minulle onkaan. Rauma kehittyy koko ajan, mutta juuri ne asiat jotka ovat pysyneet muuttumattomina vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen sitovat minun sydämeni tiukimmin tähän kaupunkiin. Se on vain korvaamattoman arvokasta kun huomaa voivansa jakaa oman lapsuutensa rakkaita muistoja ja kokemuksia tänä päivänä omien lastensa kanssa.
Lähdimme aamupäivällä koko perhe kaupungille kuuntelemaan Rauman poikasoittokunnan perinteistä vappuparaatia. Rumpujen pärähtäessä käyntiin fiilikset olivat jo valmiiksi nostalgiset ja kun ilmoille kajahti Meripoikkitte veis kylmät väreet vain kulkivat päästä varpaisiin. Verkkokalvoille palasi kuvat vuosien takaa koulun juhlasalista kun tuota rauman kielistä laulua harjoiteltiin pitkään ja hartaasti kevätjuhlaa varten. Tuskin mikään laulu voisi kuulostaa minulle enempää Raumalta, enempää kodilta.
Sleepy pipo + Sleepy naama :D |
Poikasoittokunnan esityksen loputtua haettiin metrilakua ja aivan överi määrä tottakai. Miksei sitä ikinä opi?! Varsinkin kun koko pussi on ehdottomasti tuhottava samana päivänä viimeistä pätkää myöden.;D
Lakupussin kanssa matkaa jatkettiin Isomummun luokse yhtä matkaa mummun, papan, isotädin ja hänen miehensä kanssa.
Isomummulla nautittiin joka vuotiset simat ja vohvelikeksit. Samalla vietiin oma palamme vapputunnelmaa hoitokotiin ja kuten aina lapset olivat isomummun silmäteriä ja leveimmän hymyn aikaansaajia.<3
Alkuillasta saimme vielä mummun ja papan meille syömään. Illan menuun kuului hyvin simppeli mutta herkullinen ranskalainen sipulikeitto ja tietysti jälkkärimunkit. Aion vielä laittaa keiton ohjeen tänne.;)
Niin ja se pahoin pelätty vappusää ei ollutkaan sitten lainkaan niin huono kuin odotettiin, päinvastoin!!
Ihanaa ja aurinkoista alkavaa viikonloppua jokaiselle!<3
Meripoikkatte veis
Meripoikki meit varjelkkon daevas!
Vaevaloine o elämäm dääll,
ko me ansatte leippätän laevas,
kaukans seilaile valdmerem bääll.
Kommentit