Päivä Nizzassa

Kaksi kokonaista päivää välimeren rannalla. Ensimmäinen päivä oli varattu Nizzalle ja jälkimmäinen Monacolle. Tavoitteenamme oli rento loma jolla koettaisiin ja nähtäisiin paljon ilman kiireen tuntua ja juoksemista.. Ihme ja kumma rajallisesta ajasta huolimatta se tavoite saavutettiin. Kerron nyt meidän päivästämme Nizzassa joka oli muuten sunnuntai jolloin kaikki vaatekaupat, ostoskeskukset ym. olivat kiinni. Meille se taisi olla vain hyvä asia. Shoppailut jätettiin suosiolla viimeiseen päivään jolloin kaupoissa kiertelyyn olisikin ruhtinaallisesti aikaa iltalennon vuoksi. Jos joku teistä on suunnittelemassa viikonloppulomaa Rivieran aurinkoon tästä voisi löytyä ihan kiva runko onnistuneeseen kaupunkiin tutustumis -päivään.

Suuntasimme heti aamulla Place Massenaan joka on Nizzan pääaukio. Sen kauniit punamullan väriset rakennukset muodostavat kaupungin keskuspaikan.

Place Massenalta jatkoimme matkaamme viereiseen vanhaan kaupunkiin Cours Saleyan kukkatorille. Kukkatorin pöydät notkuvat heti aamusta toinen toistaan kauniimmista leikkokukista, yrteistä, hedelmistä, vihanneksista, marjoista, leipomotuotteista sekä matkamuistoista. Tori täyttyy nopeasti ihmisistä ja sitä reunustavat ravintolat haalivat asiakkaita lounaalle ja virvokkeiden pariin. Me käppäilimme ensin torilla, poikkesimme sitten kahvilla jonka jälkeen suuntasimme takaisin torin kuhinaan. Missionamme oli ostaa tarpeita tulevaa picniciämme varten. 






Ostosten jälkeen suuntasimme Promenade des Anglais'n rantabulevardille. Sää oli sillä hetkellä tuulinen ja viileä, joten tälle vilukissalle ei olisi tullut pieneen mieleenkään pulahtaa mereen.
Rannalta jatkoimme matkaa eteenpäin ja hyppäsimme turistijunan kyytiin. En ole itse ollut ikinä turistibussien tai muiden vastaavien suurin fani, mutta Nizzan kaupunkijuna kulkee varsin kivaa reittiä ylös Parc du Château'n kukkulalle. Samalla säästimme myös 7-vuotiaan kummityttöni jalkoja, koska käveltävää päivälle riittäisi vielä yllin kyllin.

Juna pysähtyy kukkulalle kymmeneksi minuutiksi, mutta me jättäydyimme kyydistä kokonaan ja päätimme alueeseen tutustumisen jälkeen kävellä alas kaupunkiin. Kukkulalta avautuvat upeat näkymät Promenade des Anglais'lle ja vanhan kaupungin kattojen ylle.


Toiselta puolelta kukkulaa voi taas nähdä Port Lympian sataman, josta lähtee suuria risteilyaluksia ja pienempiä luxusjahteja.
Maisemien ihastelujen jälkeen suuntasimme kukkulan suureen leikkipuistoon, jossa lapset saisivat hetken hengähtää ja kulkea vapaammin.


Naurutankkauksen, kiipeilyn ja touhujen jälkeen oli aika etsiä kiva paikka nurmikolta ja kaivaa picnic -herkut esiin. Auringon paisteessa nautittiin ja istuskeltiin ihan rauhassa pitkä tovi.


Vatsat täynnä herkkuja suunnistimme linnoituksen hautausmaalle. Niin kaunis ja rauhoittava paikka.



Hautausmaalta jatkoimme matkaamme alas kävellen, muutama nuori mies lujui mäkeä alas hieman vauhdikkaammin...:D

Saavuimme Place Garibaldin -aukiolle, johon istahdimme jälleen hetkeksi. Se tällä lomalla niin ihanaa olikin kun kaikki nauttivat sellaisesta rauhallisesta hengailusta, istuskelusta ja ympärillä näkyvän elämän ja ihmisten seuraamisesta. Nautittiin täysin siemauksin joka hetkestä.


 Siinä istuskellessa päivä alkoi jo kääntyä illan puolelle ja oli aika suunnata hotellille ja sieltä jälleen päivälliselle. Matkamme varrelle osui kaunis ruusutarha jota oli tietysti pysähdyttävä ihailemaan.


Ihana päivä ja ihana Nizza. Kohteena tämä kaupunki jakaa mielipiteitä varsin rajustikin, mutta itse ihastuin kaupunkiin ikihyviksi kun siellä ensi kertaa viisi vuotta sitten vierailin. Vaikka maailmassa on vielä monta paikkaa nähtävänä todella toivon että vielä joskus palaamme näihin maisemiin ja ehkä silloin otamme perheen miehetkin taas mukaan..;)





Kommentit

Suositut tekstit