Leo's lekland


Tosiaan lupasin kertoa teille meidän lasten uudesta lempparipaikasta ja ei ehkä ole ihan kauhean vaikeaa arvata että puhutaan paikasta jossa leikitään, juostaan, pompitaan, pelataan ja riekutaan.. Niin että tervetuloa Leon viidakkoon näin meidänkin puolesta!;)

Eevin suurin ihmetyksen ja ihailun aihe; villieläimet..:)




Paikka on valtavan kokoinen. Tekemistä löytyy tuntikausiksi ja pakko myöntää että muutama hurjin liukumäki taisi ottaa vatsan pohjasta myös meitä vanhempia. Pienille on oma rajattu alueensa jossa Eevikin viihtyi aina hetken kunnes pienen hurjapäämme menojalkaa alkoi vipattaa. Eevi on selvästi tapaus joka nauttii suuresti adrenaliiniryöpyistä. Myös Eemil on tässä viimeisen vuoden aikana rohkaistunut silmin nähden. Entinen arkajalkamme viilettää ja kiipeilee jo pää kolmantena jalkana pisin poikin. Eemilin lempparijuttu taisi silti olla pelikenttä; varsinkin kun iskä oli menossa mukana!

Lisää kuvateksti
Liukumäkiä löytyi isoja ja pieniä, jyrkkiä ja loivia ja niihin mentiin aina uudestaan ja uudestaan…



Välillä pidettiin kaffepaussi/juomatauko. Tarjolla on makeiden herkkujen ja juomien lisäksi myös kunnon valikoima lämpimiä aterioita. Paikassa voi siis ihan oikeasti viettää koko päivän, varsinkin kun leikkiaika on rajaton. 



Eemilin eka muttei vika jäähilejuoma ja kyllä maistui!:)



Juomatauon jälkeen palattiin vielä leikkimään ja tällä viime sunnuntain visiitillä taisimme olla aika lailla viimeiset paikasta lähtijät. Mikä onni että 5 minuutin ajomatkan päästä löytyi tällainen paikka. Eipä juuri tarvitse murehtia mitä touhutaan sadepäivinä kun muksut menevät pisin seiniä…:D Olen nimittäin melko varma että tähän paikkaan ei ihan heti kyllästytä!;)



Oikein hauskaa torstain jatketta jokaiselle! 
Me lähdemme nyt ulos nauttimaan kauniista auringonpaisteesta.:)





Kommentit

Unknown sanoi…
On huippu paikka! :) Täältäkin moinen löytyy (tosin vähän vajaa tunnin ajomatkan päästä eli ei sinne nyt ihan jokainen sadepäivä viitsi ajella) ja tekemistä kyllä riitti moneksi tunniksi. Ja meidän Atron lemppari on myös se pelipaikka! :)
Unknown sanoi…
On kyllä tosi kiva paikka!!:) Atrolla ja Eemilillä saattais kyllä aika hyvin kohdata nuo leikit..;)

Suositut tekstit