Perillä ollaan

...Ja myös hengissä tästä hiljaiselosta huolimatta!;)

Viime tiistaina tosiaan alkoi meidän uusi seikkailu, tällä kertaa suuntana Ruotsi. Mieheni lensi Tukholmaan pari päivää ennen meitä, minä ja lapset taas taitoimme matkan ensin laivalla ja sitten autoillen. Saimme Papan mukaamme meitä "saattamaan" ja kahdella autolla tavarat kulkivat ilman survomista tosi kätevästi perille. Matkan paras vaihe varsinkin lasten mielestä oli tietysti laiva.


En itse ole mikään risteilyhirmu. Ahtaat hytit ällöttävät minua, mutta tällä kertaa nukkuminenkin tapahtui ihan mielyttävässä miljöössä. Viking Grace tarjosi muutenkin kaikin puolin mukavat puitteet meren ylitykseen leikkipaikkoja myöden.







Tukholmasta ajelimme peräkanaa Linköpingiin ja taas sain kiittää luojaa mahtavasta appiukostani! Ilman häntä olisin mitä luultavimmin ajanut tuhat kertaa harhaan…;D

Täällä perillä meitä odotti mitä viehättävin ruotsalaiskaupunki. Sanalla sanoen sympaattinen paikka kauniine rakennuksineen ja ystävällisine ihmisineen.




Eilen pääsimme hotellista väliaikaiseen asuntoon ja parin viikon päästä päästään sitten sinne meidän "oikeaan" kotiin. Täällä siis kaikki hyvin! Nyt vain tutustutaan uuteen kotikaupunkiimme ja aletaan fiilistellä lähestyvää Joulua.<3



Oikein mukavaa viikon jatkoa kaikille!

Seuraavaksi kerron teille lastemme uudesta lempparipaikasta, jossa tullaan viettämään vielä monen moiset riemukkaat hetket!;)


Kommentit

LeAnn sanoi…
Hienoa, että muutto sujui hyvin. Ihania kuvia olet ottanut. :-)
Laivamatkat ovat aina ihania lasten mielestä. :-)
Mukavaa tiistai-iltaa!
Anonyymi sanoi…
Ihana kuulla että ootte turvallisesti perillä, täällä jo kova ikävä teitä K:lla ja toki meillä muillakin!! Eilen oli soittamassa sulle että voitteko tulla kylään <3
Unknown sanoi…
Kiitos LeAnn!:) Kyllä sitä laivamatkojen hohdon muistaa omastakin lapsuudesta ja nyt näitä reissuja tehdään sitten oikein urakalla…:)

Ja M toivottavasti me ehditään sitten joulun alla leikkimään K:n ja O:n kanssa!<3
Maija sanoi…
Ihana päästä tutustumaan mukanasi uuteen kotikaupunkiinne! :)
Mukavaa loppuviikkoa sinne ja oikein paljon tsemppiä muuttopuuhiin!
Laura P sanoi…
Voi ei en sitten ikinä ehtinyt soitella ennen teidän lähtöä! Koitetaan sopia skypetreffit, vaikka mun aikataulut onkin arkisin vähän haastavat! :)

Ihanalta näyttää teidän uusi kotikaupunki, lycka till ja ihania kokemuksia! <3
Unknown sanoi…
Kiitos Maija!:)

Ja Laura mä soittelen täältä ihan normi hinnoilla(go sonera sopiva..;)) joten ilmoittele vaan kun on hyvä hetki niin rimpauttelen!<3

Suositut tekstit