Pomppien alas


Löysin itsestäni kuluneena viikonloppuna aivan uuden piirteen - yllytyshulluuden. Vietimme rakkaan ystäväni polttareita Tampereella ja meidän tyttöjen oli tarkoitus tulla yksitellen Pyynikin näkötornilta köysien varassa alas. Jonkun mielestä tämä voi tietysti olla ihan easy breezy -juttu, mutta minulla on korkeanpaikan kammo ja 26 metriä korkeasta harjulla sijaitsevasta tornista alas tulo muutoin kuin hissillä tai kierreportaita pitkin tuntui jokseenkin utopistiselta vaihtoehdolta.

Kauniit näkymät Näsineulalle saivat tällä kertaa vain kangistumaan kauhusta..:D

MUTTA sitten oli se ensimmäinen rohkea nainen joku kipusi päättäväisesti tornin muurille seisomaan ja lähti ilman sen kummempia ininöitä matkaan ja seuraavaksi meni meidän morsian.. No pakkohan sitä oli sitten itsekin mennä. Pelotti ihan saamaristi, mutta mulla on ylipäänsä elämässä sellainen itselle langettamani sääntö ettei jokaista pientä eikä isoakaan asiaa tarvitse parkua ääneen. Niin sitä sitten lähdettiin hiljaa alas ja matkan varrella huomattiin että hitsit tämä tornia pitkin pomppiminen on ihan älyttömän siistiä!!





En olisi ikipäivänä tullut tornista muutoin alas, mutta kun edellä menijä oli oma paras ystävä ei ollut muita vaihtoehtoja kuin kastaa sukat samaan saveen. Kaikesta extremestä ja adrenaliiniryöpyistä huolimatta päälimmäisenä mieleen jäi se kenen kanssa sain tämänkin upean kokemuksen jakaa. H olet korvaamattoman rakas ihminen minulle!<3

"When the sun shine we'll shine together, told you I'll be here forever.."





Kommentit

Henna sanoi…
Olet paras!! <3

Suositut tekstit