Viikonlopun kuulumiset ja lauantain asu

Voi että miten ihanan aurinkoinen kulunut viikonloppu oli. Meidän lauantai tosiaan pyhitettiin pihahommille ja Raumalla vieraileelle paljon kaivatulle serkkupojalle. Ihan huippu tuuri että satuttiin tänne samaan aikaan! Sunnuntai aamuna suuntasimme lasten kanssa uimahalliin jonne tulivat myös mamma ja ukki. Riemukas polskiminen oli kyllä oiva tapa aloittaa päivä..:) Eiliseen päivään ehdittiin vielä tavata Eemilin kummit ja heidän suloinen PikkuH:nsa, niin ja kävin illalla leffassakin... Ihanan kiirusta taas!;)

Seuraavaksi kuitenkin kuvia lauantain asusta(tällä asulla ei tosin riehuttu haravan varressa). Lauantai kuljettiin tällä kertaa aika rennon asiallisessa kokonaisuudessa. Lämpimät kelit sallivat hieman kevyemmän bleiserin käytön ja näissä vaatteissa olisin voinut yhtä hyvin kulkea vaikka toukokuussa. 



Aina välillä vastaan tulee vaatekappaleita tai asusteita joita ei ensi näkemisen jälkeen yksinkertaisesti saa pois mielestään. Ne jäävät mörköjen lailla kummittelemaan takaraivoon ja huutavat sieltä jotain "Osta minut!" mantraa..;D Tämä Diorin sähkönsininen huivi oli juuri sellainen kappale. Täydellinen väri yhdistettynä silkin ja kashmirin tuntohermoja hivelevään liittoon..   -olin myyty.

Musta bleiseri on Hennesin muutaman vuoden takainen ostos ja pidän vieläkin sen tyttömäisistä sivuhörhelöistä. Peittävät muuten juuri sopivasti sen kriittisen "muffin top" alueen......


Wedge sneakerit ovat löytäneet tiensä jalkaani melkeinpä joka päivä. Toivottavasti syksyn kurakelit antaisivat vielä odottaa itseään koska silloin kengät on pakko jättää kenkähyllylle odottelemaan parempia ilmoja aran värinsä vuoksi. Muutoin niiden beige väri on ollut todella monikäyttöinen ja minusta ne ovat tuoneet hyvää vaihtelua muuten tummiin asuihini. Aika usein kengät löytävät parikseen  beigen laukkuni; täydellinen väri match.;)


Tällaista tällä kertaa. Seuraavaksi me kiiruhdetaan leikkimään mitä parhaimmassa seurassa ja kermana kakun päällä lasten lisäksi myös me äidit tulemme juttuun paremmin kuin hyvin. Sekös vasta on mukavaa, sanoisin että parhautta!<3


Oikein mukavaa alkavaa viikkoa jokaiselle!:)



Kommentit

Anonyymi sanoi…
Toi huivi on ihana!! Niitä ei voi koskaan olla liikaa <3
-J
Unknown sanoi…
Kiitos J! Huiveja ei tosiaan voi koskaan olla liikaa ja klassiset hankinnat ilahduttavat mieltä ja vaatekaappia vielä vuosikausia..:)

Suositut tekstit