Elämää

Moikka ja mukavaa lauantaita! Toivottavasti teillä on kivoja suunnitelmia viikonlopun varalle.:) 

Itsellä on vielä tällä hetkellä olo kuin jyrän alle jääneellä, eilen oli meidän perheelle raskas päivä. Oli aika jättää jäähyväiset yhdelle niistä ihmisistä jotka ovat kuuluneet elämääni aivan ensihetkistä lähtien. Meillä oli molemmat lapset hautajaisissa mukana, Eemil jaksoi siunaustilaisuudessa hyvin Eevi taas ei lainkaan. Totta puhuen me saimme todella pinnistellä ettei meidän rivistämme kaikuisi ilmoille iloista I-HA-HAA laulua(ainakaan koko komeudessaan) tai muuten vain kovaa  kailotusta ja lopulta neidillä meni hermot siinä määrin että mieheni lähti hänen kanssaan kappelin käytävälle käppäilemään. Ei siis todellakaan mitään mallikelpoista ja asiaan kuuluvaa käyttäytymistä, mutta ei sellaista tarvitse alle kaksi vuotiaalta vielä odottaakaan. Olen lisäksi aivan varma että jos mummini jostain valonsäteiden lomasta tilaisuutta katseli häneen kasvoillaan loisti hymy Eevin välikevennyksiä seuratessa. Aivan kuten suru ja kuolema kuuluvat elämään niin kuuluvat myös lapset ja heidän "hallitsemattomuutensa". Luopumisen hetkellä pienet ihmiset edustavat juuri sitä toista ääripäätä. Kättemme kauneimpia saavutuksia. 

Nuku huminaan metsien.

Nuku tuoksuun ikuisen kesän.